vierasyliö Talvivaaran tarinasta löytyySuomen kestävyysvajeen syy
Talvivaaran nikkelikaivoshanke on ollut alusta asti valtavan mediahuomion kohteena. Kiehtovaa prosessi-innovaatiota ja menestyksellistä varainhankintaa ovat seuranneet tarinat katastrofaalisista ympäristöongelmista.
Uutisoinnissa ovat olleet näyttävästi esillä muun muassa sulfaattipäästöt, raskasmetallit ja lintukuolemat. Sittemmin painopiste on siirtynyt Talvivaaran vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin.
Ympäristöhallinto on ministeri Ville Niinistön (vihr.) johdolla ottanut käyttöön pakkokeinot Talvivaaran panemiseksi kuriin.
Suomen ympäristökeskuksen vesikeskuksen johtaja Seppo Rekolainen on nimennyt Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon Suomen suurimmaksi ympäristökatastrofiksi tällä vuosituhannella.
Mitä tekemistä tällä kaikella on kestävyysvajeen kanssa?
Talvivaaran pintavesiin johtama vesimäärä on 1,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamo johtaa Suomenlahteen noin 100 miljoonaa kuutiota vain osittain puhdistettua jätevettä vuodessa.
Sulfaatteja johdettiin normaalin toiminnan yhteydessä vesistöihin 5 600 tonnia vuonna 2012. Sulfaatteja sataa taivaalta. Niitä on paljon muun muassa merivedessä ja mineraalivedessä. Talvivaaran päästämä vesi sekoittuu luonnon suuriin virtaamiin. Talousvesikriteeri täyttyy sulfaatin osalta jo kaivosalueen ulkopuolisissa pikkujärvissä.
Raskasmetalleja on luonnossa suuria määriä. Esimerkiksi Tornionjoki ja Kemijoki purkavat vuosittain 25 000 kg kromia luonnonlähteistä Perämereen, suuren osan kevättulvahuipun aikaan.
Jos tässä yhteydessä keskitytään nikkeliin, Talvivaaran vesistöpäästö on vajaat 100 kg vuodessa, Viikinmäen vajaat 1 000 kg vuodessa. Viikinmäeltä purkautuu myös lukuisia haitallisempia aineita ympäristöön.
Talvivaaran toimitusjohtaja on juonut prosessin ympäristöön päästämää vettä. On vaikea kuvitella kenenkään juovan Viikinmäestä lähtevää vettä.
Talvivaaran kymmenien lintujen kuolemia voi verrata Espoon Suomenojan luontokeitaan lintukuolemiin tai Helsingin Sanomien toimitalon ikkunatörmäyksissä menehtyvien lintujen määrään.
Asialla ei ole merkitystä, kun ottaa huomioon, että Suomen alueella kuolee eri syistä kymmeniä miljoonia lintuja vuodessa osana luonnon suurta dynamiikkaa.
Syksyllä 2012 Talvivaaran kaivosalueelle kertyi paljon vettä ja kipsisakka-altaaseen tuli vuoto. Kaivosalueen ulkopuolelle pääsi kymmenen päivän aikana noin 240 000 kuutiota hapanta metallisulfaattipitoista vettä. Sulfaattia valui ympäristöön arviolta 2 800 tonnia ja nikkeliä 3 500 kg.
Ympäristövaikutuksen suuruutta voidaan mitata kertomalla vaikutuksen voimakkuus, vaikutusaika ja vaikutusala keskenään. Kipsisakka-altaan vuoto tuli siinä määrin voimakkaana lähialueen pikkujärviin, että sillä oli havaittavia ympäristövaikutuksia.
Tällaiset päästöpulssiin liittyvät ympäristövaikutukset ovat kuitenkin lyhytkestoisia. Metsäpalon tai kaupunkirakentamisen paikalliset ympäristövaikutukset ovat huomattavasti voimakkaampia ja pitkäkestoisempia.
Ilmastopäästöjen uskotaan aiheuttavan inhimillisen toiminnan suurimmat ympäristövaikutukset. Jos IPPC on oikeassa, ympäristöministeri Niinistön johtaman Suomen delegaation taannoinen matka Durbanin ilmastokokoukseen aiheutti suuremman ympäristövaikutuksen kuin Talvivaaran kipsakka-altaan vuoto.
Nikkelin elinkaarianalyysin perusteella Talvivaaran nikkelimetallista muodostuu 39 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin maailman nikkelituotannosta keskimäärin.
Tällä vähäiselle huomiolle jääneellä seikalla olisi todellista merkitystä ympäristön kannalta.
Tutustuminen kaivosalueen lähivesiin vahvistaa analyysin tuloksen. Missään ei näy merkkejä ympäristövaikutuksista. Kalat molskivat ja veden suutuntuma on raikas.
Ympäristöhallinto ja etelän media ovat jälleen onnistuneet pönkittämään ympäristöbyrokraattisia valtarakenteita tuulesta temmatulla katastrofitarinalla. Ne ovat edistäneet omassa piirissään suosittua maailmankatsomusta soveltamalla tuntemattomaan uhkaan perustuvaa manipulaatiostrategiaa.
Siinä keskitytään yksityiskohtiin, käytetään voimakkaita mielikuvia ja syyllistetään. Asioiden suuruusluokat hämärrytetään. Toisinajattelijat rajataan julkisen keskustelun ulkopuolelle.
Ympäristöministeriöön, Yleen ja Helsingin Sanomiin ydintyvä ympäristöpoliittinen eliitti on kuitenkin vieraantunut elämän realiteeteista.
Suomen kansantalous perustuu tuotannolliseen toimintaan.
Se on joskus likaista, sillä on ympäristövaikutuksia eikä kaikki suju odotetusti.
Jätevesien puhdistukseen liittyy ylijuoksutustilanteita. Ympäristöministeriön vaatimat haja-asutusalueiden pienpuhdistamot eivät toimi ja muodostavat terveysriskin.
Talvivaaran ”nousukasyrittäjään” kohdistettu yhteiskunnallinen aggressio on jälleen uusi muistutus tuotannolliseen toimintaan kohdistuvista poliittisista riskeistä Suomessa.
Hankevastaava haluaisi oikeutta, kohtuutta ja mahdollisuutta tarttua ajassa liikkuviin liiketoimintamahdollisuuksiin olennaiseen keskittyen.
Hänet alistetaan massiiviseen lupabyrokratiaan, jossa tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sotketaan perusteellisesti. Tämä syö hankeselvitysvaiheessa arvokkaita resursseja esimerkiksi kehitystyöltä ja todellisten riskien hallinnalta. Suhteellisuusperiaatetta ei noudateta. Lupaehdot ovat kohtuuttoman kalliita.
Jos hankevastaava ei alistu, hanke upotetaan kymmenvuotiseen lupaprosessiin. Jos tapahtuu jotain odottamatonta, otsaan lyödään ympäristörikollisen leima. Kukaan ei vastaa hankevastaavalle aiheutetuista vahingoista.
Suomen kestävyysvaje ei johdu suhdanteista vaan byrokraattisesta valtaekspansiosta.
Kun investointitoiminnan edellytyksiä on tuhottu, taantuvien suuryritysten tilalle ei synny riittävästi kasvuyrityksiä. Työttömyys lisääntyy ja maa velkaantuu. Todellinen katastrofi muhii nurkan takana.
ESA ERANTI
Kirjoittaja on McGraw-Hill tiedekirjailija ja vapaa ympäristöpolitiikkatutkija. Hän toimii erityisasiantuntijana investointiprojekteissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
