Biohiilellä monta käyttöä ravinteiden suodatuksessa
Rahoittajat eivät tahdo ymmärtää biotalouden potentiaalia, sanoo Carbons Finlandin yrittäjä.
Pitkä tuotekehitys on tarvittu, jotta biohiilestä on löydetty oikeanlaiset tuotteet eri käyttötarkoituksiin, kertoo Carbons Finlandin toimitusjohtaja Markku Suutari. Kuva: Kari SalonenBiohiili on se, mitä tästä haemme, totesi start-up-yrittäjä Markku Suutari MT:n haastattelussa syksyllä 2016.
Yrityksen nimi oli Pajupojat Oy ja Suutari kuvattiin istuttamassa pajuntaimia Oulussa entiselle turpeennostoalueelle.
Niin paljon kuin hiilensidonnasta puhutaan, biohiilen markkinat eivät ole lähteneet kunnolla vauhtiin.
Nyt kolme vuotta myöhemmin yrityksen toimiala onkin siirtynyt pajuntuotannosta entistä selvemmin biohiileen. Nimikin on vaihtunut sen mukaisesti Carbons Finland Oy:ksi.
"Kun löydämme biohiilen oikeat käyttökohteet, lähdetään saman tien kansainvälisille markkinoille", Suutari linjaa.
Tehokkaimmalta käyttökohteelta näyttää nyt ravinteiden suodatus. Yksinkertainen biohiilisuodatin hoitaa 15–20 hehtaarin valumavedet.
Lisäksi suojauksia voidaan Carbonsin mukaan tehdä kohtuukustannuksin pihattojen ja hevostalleilla tarhojen ympärille.
Käyttökohteet eivät rajoitu maatalouteen. Hulevesien puhdistaminen ja hallinta viherrakentamisella yleistyy kaupungeissa, kun kovat sateet ovat aiheuttaneet Pohjoismaissakin tulvia.
Tukholmassa on Suutarin mukaan käytetty jo kymmenkunta vuotta hulevesien suodatukseen järjestelmää, jossa biohiilellä on olennainen osa.
Laajentaminen suoraan myös vientiin on luontevaa. Maatalouden ravinnevalumien vähentämisessä on työtä koko Itämeren alueella.
Suomi on yrittäjän sanoin kärkikahinoissa, kun tuotteistetaan biohiilipohjaisia suodattimia.
Carbons ei ole kuitenkaan kiirehtinyt tuotannon aloittamista.
"Jos tehtäisiin vain yhtä laatua tuotetta, olisi eri juttu. Mutta kun käyttötarkoituksia on ainakin 4–6 erilaista, tarvitaan erilaisia tuotteita eri raaka-aineista eri ominaisuuksilla", Suutari huomauttaa.
Hän vertaa biohiiltä autoon. "Joka auto kulkee eteenpäin, on se kilpa- tai kuorma-auto. Mutta niillä on ihan eri asiakkaat ja käyttökohteet."
Tämän ymmärtäminen vei Carbonsin yrittäjiltäkin aikaa. Alussa tuntui selkeältä lähteä vain viljelemään pajua biohiilen tuotantoon.
Biotaloudessa löytyy Markku Suutarin sanoin "ihan hemmetisti hyviä firmoja", jotka toteuttavat kestävän talouden periaatteita ja joilla on potentiaalia vientiin. Juuri sellaisista yrityksistä Sitran ja kansainvälisten järjestöjen tänään maanantaina alkavassa kiertotalousfoorumissa puhutaan innostuneesti.
Suutarilla on taustaa, millä puhua. Ennen biohiilibisnestä hän johti parikymmentä vuotta keskisuurta perheyritystä kasvihuonealalla.
Ongelmana on kuitenkin, mistä löytää sijoittajia, jotka ymmärtävät tämän.
"Kyllä sitten löytyy kiinnostusta, kun on 20 prosentin tuotto-odotus ja kassa kunnossa", hän heittää.
Rahoitusneuvotteluissa perätään tuotetestien perään, vaikka biohiilen tutkimusta on runsaasti.
Toinen Suutaria hämmentävä seikka on suomalaisrahoittajien usko teknologiaan. "Mutta montako potentiaalista asiakasta löytyy satojatuhansia maksavalle laitteelle?"
Biohiileen perustuvia suodatinratkaisuja voidaan rakentaa jopa 300–400 eurolla ja sen sekoittaminen lantaan maanparannuksessa maksaa myös muutamia satasia.
"Kun Suomessa on noin 6 000 maitotilaa, sille kalliille laitteelle on ehkä viisi potentiaalista ostajaa. Biohiilestä voi tuottaa sopiva ratkaisu lähes joka tilalle."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
