Työttömyys lisääntyi25 000:lla tammikuussa
Tilastokeskuksen tiistaina julkistetun työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli tammikuussa 228 000 työtöntä eli 25 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömyysaste oli 8,7 prosenttia, kun se edellisvuoden tammikuussa oli 7,8 prosenttia. Miesten työttömyysaste oli 9,6 ja naisten 7,6 prosenttia.
Nuorten työttömyysaste oli 21 prosenttia, mikä oli hieman vuoden takaista suurempi.
Työllisiä oli tammikuussa 2 402 000. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli tammikuussa 66,9 prosenttia eli sama kuin vuotta aiemmin.
Työllisten määrä väheni julkisella sektorilla, mutta kasvoi yksityisellä sektorilla.
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alaisissa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 292 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 34 000 henkeä suurempi kuin edellisen vuoden tammikuussa.
Tilastokeskuksen ja TEM:n työllisyystilastojen tulokset ovat aina poikenneet toisistaan. Syyksi on kerrottu erot tutkimusmenetelmissä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on tehty puhelimitse. TEM:n työllisyystilastoihin on kirjattu kaikki rekisteröidyt työnhakijat, jotka eivät ole työsuhteessa, yrittäjinä tai työvoimakoulutuksessa.
Vuodenvaihteessa voimaan tullut lakiuudistus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta poisti työttömän työnhakijan määritelmästä ikää, työkykyä ja työmarkkinoiden käytettävissä oloa koskevat rajoitteet ja vaatimukset.
TEM:n neuvotteleva virkamies Petri Syvänen sanoo tämän kasvattavan työttömien työnhakijoiden ryhmää. Lakiuudistuksesta voi seurata, että TEM:n ja Tilastokeskuksen tilastot poikkeavat jatkossa toisistaan entistä enemmän.
”Tämä on mahdollista”, Syvänen myöntää.
MIKA PELTONEN/UP
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
