Israel on hyödyntänyt tekoälyä Gazaan tehtävissä ilmaiskuissa, tiedustelulähteet kertovat
Israelin asevoimat on kiistänyt käyttäneensä tekoälyä tiedustelulähteiden kertomalla tavalla.
Israelilaisten tiedustelulähteiden mukaan tekoälyllä on ollut keskeinen rooli Israelin Gazan kaistalle tekemien ilmaiskujen kohteiden valitsemisessa. Kuva: LEHTIKUVA/AFPTekoälyllä on ollut keskeinen rooli Israelin Gazan kaistalle tekemien ilmaiskujen kohteiden valitsemisessa etenkin Gazan sodan alkuvaiheessa, israelilaiset tiedustelulähteet kertovat. Asiasta uutisoivat muun muassa israelilais-palestiinalainen +972-media ja brittilehti Guardian.
Lähteiden mukaan Lavender-nimistä tekoälyohjelmaa käytettiin sodan alussa listaamaan potentiaalisiksi iskujen kohteiksi 37 000 palestiinalaista, joilla katsottiin olevan yhteyksiä Gazan kaistaa hallitsevaan äärijärjestö Hamasiin ja Islamilainen Jihad -järjestöön.
Tiedustelulähteiden mukaan tekoälyn tunnistamia kohteita ei perusteellisesti tarkistettu, vaikka ohjelman tiedettiin tekevän virheitä noin kymmenessä prosentissa tapauksista. Tekoälyn tiedettiin myös ajoittain tunnistavan kohteiksi ihmisiä, joilla oli vain hyvin löyhät yhteydet äärijärjestöihin, jos niitäkään.
Yksi lähteistä kuvaili asevoimien henkilöstön toimineen lähinnä kumileimasimena tekoälyn tunnistamien kohteiden hyväksymisessä. Yhden äärijärjestökytköksistä epäillyn kohteen varmistamiseksi käytettiin lähteen mukaan keskimäärin 20 sekuntia ennen iskun hyväksymistä.
Israelin asevoimat on kiistänyt käyttäneensä tekoälyä tiedustelulähteiden kertomalla tavalla.
Tiedustelulähteiden mukaan Israelin asevoimat teki järjestelmällisesti iskuja kohteiksi luokiteltujen palestiinalaisten koteihin.
Tiedustelulähteiden mukaan Israelin asevoimat teki järjestelmällisesti iskuja kohteiksi luokiteltujen palestiinalaisten koteihin. Tämän kerrotaan johtuneen siitä, että tiedustelun kannalta kohteet oli helpompi paikantaa heidän yksityisistä kodeistaan.
Lähteiden mukaan asevoimat käytti kohteiksi merkittyjen ihmisten jäljittämiseen Where's Daddy? -nimistä ohjelmaa.
Iskut tehtiin useimmiten öisin kohteiden perheiden ollessa kotona. Lähteiden mukaan Israelin asevoimissa oli sodan ensimmäisten viikkojen aikana tehty ennennäkemätön päätös, jonka mukaan jokaista tekoälyn tunnistamaa Hamasin alemman tason taistelijaa kohden oli sallittua tappaa jopa 15–20 siviiliä.
Lähteiden mukaan iskut tällaisiin kohteisiin tehtiin tyypillisesti niin kutsutuilla "tyhmillä pommeilla", joita täsmäaseista poiketen ei voida ohjata haluttuun kohteeseen pudottamisen jälkeen. Seurauksena kokonaisia asuinrakennuksia tuhoutui.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan puoli vuotta kestäneen konfliktin aikana Gazassa on kuollut jo ainakin noin 33 000 ihmistä ja runsaat 75 700 on haavoittunut. Israelin hyökkäystä edelsi Hamasin hyökkäys Israeliin. Siinä kuoli Israelin mukaan yli 1 100 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

