Meteorologi vastaa: Näin syvää lumi oli enimmillään tänä talvena
Lisäksi kysyttiin, kuinka paljon vettä kinos sisältää.Kuinka paljon tänä vuonna enimmillään mitattiin lumen syvyydeksi ja missä?
Jos siellä kaikki lumi olisi satanut vetenä, kuinka paljon vettä siellä olisi talven aikana satanut?
"Lapin alueella talvi ei ole vielä meteorologisessa mielessä loppunut, eli terminen kevät on vasta alkamassa. Hyvällä todennäköisyydellä voidaan kuitenkin todeta, että talven suurin lumen syvyys mitattiin Sodankylässä ja Sodankylä Vuotso havaintoasemalla lumensyvyys oli enimmillään 124 cm (10.4.2018)."
"Lumensyvyyden perusteella ei voi suoraan päätellä koko talven aikana satanutta sademäärää vedeksi muutettuna, sillä lumen vesiarvo vaihtelee lämpötilasta riippuen. Lisäksi osa sateesta on tullut myös nestemäisessä olomuodossa ja muutenkin lämpötilan vaihdellessa lumipeite painuu ajoittain kasaan. Sodankylässä pysyvä lumipeite saatiin 17.10.2017 ja siitä alkaen laskettu kokonaissademäärä 20.4.2018 mennessä on ollut 210.3 mm."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

