Viihdekulttuurin tärkein mies

Tänään vietetään epäsäännöllisesti muutaman vuoden välein järjestettävää, kansainvälistä merkkipäivää. Miehenpuolet kautta maailman ovat varmistaneet hyvissä ajoin, ettei työ- tai lapsenvahtivuoro osu kohdalle.

Kaikki merkit ovat lupaavia. Musiikki

palaa perinteisiin uomiin, maailmalta kantautuneet arviot herättävät luottamusta, tunnelma on odottava ja aistini valmiit nauttimaan maailman tärkeimmästä viihdekulttuurista.

Onko viime kerrasta tosiaan jo neljä

vuotta aikaa? Noihin vuosiin mahtuu epätoivon ja masennuksen hetkiä, jolloin tuotantoyhtiön heikko taloustilanne

uhkasi nyt käsillä olevaa elämystä.

James Bond on selvästi suurin ja tärkein läntisen viihdekulttuurin ilmiö.

Lähimmäs pääsee ”Jeesusta suurempi”

The Beatles, joka oli kasassa vaivaiset kymmenisen vuotta. Bond ehti valkokankaalla verrata orkesterin kuuntelemista lämpimän samppanjan juomiseen vuonna 1964.

Bondeja on tullut ennen ja jälkeen Beatlesin, Sormusten herra -trilogian ja Harry Pottereiden, jotka olivat oman hetkensä kassamagneetteja. Tuskin kukaan vakavissaan aikoo jatkaa noita elokuvasarjoja.

Monet pitävät Bond-elokuvia

lapsellisina. Näin ajattelevia kehottaisin tarttumaan johonkin Ian Flemingin

kirjoittamaan Bond-kirjaan.

Niissä Bond esitetään inhimillisenä

ja vakavana henkilönä, ja kylmäverinen tappaja näyttäytyy vain tehtävän sitä vaatiessa. Jos Daniel Craig onnistuu

tänään kolmannen kerran tuomaan

tuota alkuperäistä hahmoa valkokankaalle, hän on toistaiseksi paras Bond-näyttelijä.

Pierce Brosnanin elokuvat eivät ole suosikkejani. Ne ovat tuiki tavallista

toimintaa ja ärsyttävää viisastelua.

Myös Roger Mooren Bondit ovat

hieman epäilyttäviä, koska Moore on edeltäjäänsä Sean Connerya vanhempi.

Viimeisessä elokuvassaan Kuoleman katseessa Moore näytteli 57-vuotiaana. Luulisi salaisen agentin pääsevän

eläkkeelle hieman aiemmin.

Tätä nykyä Bond on kirjoista, elokuvista ja kaikesta hahmoon liittyvästä koostuva ilmiö.

Hahmo on alkanut elää aivan omaa elämäänsä. 007 on täydellinen brändi.

En tiedä, millaisia summia autotehtaat maksavat saadakseen uutuusajokkinsa hajotettavaksi valkokankaalla.

Kirjoissa Bond huristeli Bentleyllä,

jonka Aston Martin korvaa elokuvissa

aivan kelvosti. Pienen horjahduksen BMW:hen voi juuri ja juuri antaa

anteeksi.

Kellovalinnoissa Seiko ilmeisesti

voitti tarjouskilvan 1970-luvulla, ja Bond käytti tovin japanilaista kelloa sveitsiläisten Rolexin ja Omegan

välissä.

Tuotemerkkien suuri rooli elokuvissa osoittaa, mikä merkitys salaisella

agentilla on markkinoinnissa. Bond voi mainostaa mitä vain.

”Käytä Pampers-vaippoja, niin lapsesi pysyy rauhallisena, eikä aikuisenakaan kaahaile haitilaisessa slummissa tämän reikäpään tavoin!”

”Ponsse – salaisen agentin valinta pohjoisessa havumetsässä.”

Mutta missä Bondin magia piilee? Se vetovoima, joka saa minut ja monet muut tapittamaan elokuvat tai lukemaan kirjat useampaan otteeseen.

Selitys lienee agentin idolisointi.

Kirjoissa Bond elää vaarallista elämää. Hahmo juo puoli pulloa viinaa ja

polttaa askitolkulla savukkeita päivässä.

Siitä huolimatta kunto on teräksinen ja mieli kirkas. Roistot lakoavat hänen tieltään ja naiset käsivarsilleen.

Joskus onkin sattuvasti todettu, että jos mies väittää, ettei haluaisi olla Bond, hän valehtelee.

Ian Fleming ei varmasti tajunnut

millaisen rahasammon tuli luoneeksi

muistellessaan tiedustelupalveluaikojaan toimittajantyönsä lomassa. Hän vetäytyi helmikuussa 1952 Jamaikalle ja parissa kuukaudessa ensimmäinen Bond-kirja Casino Royale oli valmis.

Hän tunnusti maailmalle omat

paheensa Bondin piirteinä ja kertoi

tarinoissa millaista elämää olisi itse

halunnut viettää.

Noista lähtökohdista sikisi 12 romaania

ja kaksi novellikokoelmaa. Myöhemmin hahmo on muovautunut valkokankaalla

ärsyttävän näsäviisaaksi humoristiksi

palatakseen jälleen lähemmäs alkuperäistä kivikasvoisuutta.

Myönnän, että Bondit ovat minulle sama asia kuin rakkausromaanit useille

naisille. Viihdettä, mutta vetävää

sellaista.

Olen katsonut ja lukenut Bondeja melkoisesti, ja nykyään en edes ajattele

yksien teosten olevan hyviä ja toisten huonoja. Ne ovat vain erilaisia.

antti.hirsaho@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF