Saksassa äänestetään koronarokotteen määräämisestä pakolliseksi
Rokotuspakko astuisi voimaan helmikuuhun tai viimeistään maaliskuuhun mennessä.
Saksan tulevan liittokanslerin Olaf Scholzin mukaan Saksassa äänestetään vielä tämän vuoden aikana koronrokotteiden pakollisuudesta. Kuva: LEHTIKUVA/AFPSaksan parlamentissa äänestetään vuoden loppuun mennessä siitä, tehdäänkö koronarokotteet kaikille pakollisiksi. Asiasta kertoi Saksan tuleva liittokansleri Olaf Scholz tiistaina saksalaislehdissä.
Scholz sanoi Bild-lehden haastattelussa, että äänestys järjestetään koska kyseessä on omantunnon kysymys.
Noin 68 prosenttia saksalaisista on ottanut koronarokotteen, ja viime viikkoina useat poliitikot ovat patistaneet kansalaisia rokotettaviksi kattavuuden nostamiseksi.
Scholzin mukaan asiasta äänestettäisiin jo tämän vuoden aikana. Rokotuspakko astuisi voimaan helmikuuhun tai viimeistään maaliskuuhun mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

