Maailman tuottajilla ratkaisun paikka: Kuinka kääntää haasteet yhtenäisinä mahdollisuuksiksi
Tuottajajärjestö WFO:n jäseniltä ympäri maailman tarvitaan rohkeutta selättää tuottavuusongelmat ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet. Erilaisuuksien kaivelun sijaan on keskityttävä yhteisiin asioihin.
William Rolleston kiitti Juha Marttilaa ja MTK:ta eittäin onnistuneista yleiskokousjärjestelyistä. Keskustelussa on mukana myös Pellervon hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta. Kuva: Sari Gustafsson"Tulevaisuuksia on varmasti useita erilaisia. Mutta kokonaisuutena maatiloista tulee suurempia ja viljelijöitä on vähemmän. Bioteknologia, uusiutuva energia ja teknologinen kehitys ohjaavat työtämme. Kuluttajien erilaisilla valinnoilla on yhä suurempi merkitys", ennusti uusiseelantilainen William Rolleston.
Hän hoiti WFO:n puheenjohtajan tehtävää reilun puolen vuoden ylimenokauden ja oli tätä ennen varapuheenjohtaja.
Rolleston arvioi WFO:n yleiskokouksen virallisen osan lopuksi keskiviikkona, että pienviljelijöiden elämä muuttuu eniten. Hän kannusti pohtimaan, kuinka moni nykyisin käsin kuokkiva viljelijä näkee lastensa varttuvan tutkijoiksi, lääkäreiksi, kauppiaiksi tai muiksi ammattilaisiksi.
Varsinkin Afrikalle muutos on suuri ja maanosa tarvitsee siksi myös WFO:n huomiota.
"Kysymykseni meille viljelijöille on: jäämmekö vastustamaan kehitystä vai osoitammeko johtajuutta ja käännämme sen maaseudun hyödyksi?" hän kysyi viitaten yleiskokouksen keskeiseen sanapariin: ruokaturvaan ja ilmastonmuutokseen. Molemmissa maailman viljelijöillä on ratkaiseva rooli.
Rolleston nosti suomalaiset viljelijät esimerkiksi siinä, kuinka yritteliäisyydellä ja uudistumishalulla on selvitty kautta maan itsenäisyyden sadan vaikean vuoden. "He ovat kyenneet kääntämään haasteet mahdollisuuksiksi. Sitä me kaikki tarvitsemme nyt."
WFO:n puheenjohtajana aloittava Theo de Jager jatkoi kokouksen päätöspuheessa Rollestonin esittämistä haasteista.
"Meillä on vain tämä yksi planeetta. Olemme samassa veneessä. Sen mukana joko uppoamme tai menestymme."
Hän summasi kokouksessa kuulemiaan viestejä. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset viljelijät painottivat, että markkinoilla kuluttajien kanssa toimiessa tarvitaan entistä enemmän viestintää ja tuotantoketjun läpinäkyvyyttä.
"Toisaalta afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset kollegamme ovat sanoneet, että heitä pitää auttaa vaikeuksissa."
"Mutta vaikka meillä ei siis ole yhtenäiset standardit toiminnassamme, tavoitellaan niitä korkeimpia. Maatalous menestyy vain, jos se on tuottavaa. Se on kaikkien viljelijöiden yhteinen haaste."
Edunvalvonta on de Jagerin mukaan WFO:n tärkein haaste. Ollakseen vahva järjestö tarvitsee yhtenäisyyttä ja myös lisää jäseniä.
WFO kattaa vain noin puolet niistä maista, jotka olivat mukana sitä edeltäneessä järjestössä, Ifapissa.
Torstaina merkittävä osa yleiskokouksen noin 350 vieraasta tutustuu suomalaiseen maa- ja metsätalouteen sekä elintarviketuotantoon. He vierailevat Valion ja Fazerin tuotantolaitoksilla sekä Knehtilän luomutilalla Hyvinkäällä. Mäntsälässä vieraat pääsevät tutustumaan suomalaisen metsänkorjuuketjun toimintaan.
William Rolleston osoitti virallisen kokouksen lopuksi erittäin lämpimät ja vilpittömät kehut MTK:lle järjestelyistä. Hän kiitti erikseen puheenjohtaja Juha Marttilan, johtaja Seppo Kallion sekä tuottaja Bettina Lindforsin.
Ensi vuonna WFO kokoontuu ensimmäistä kertaa tuottajien yli 60-vuotisen yhteisen edunvalvonnan aikana Venäjällä. Yleiskokouksen järjestelyistä vastaa Venäjän tuottajajärjestö Akkor.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
