Nuorille kampanjoidaan maataloustöitä kesäksi
Keski-Pohjanmaalla viritellään kampanjaa nuorten työllistämiseksi maatiloilla. Työjaksot kestäisivät kesällä muutamia viikkoja.Maatalousyrittäjä Ahti Hannula teki MTK-Sieville jäsenaloitteen nuorten työpaikoista. Oma MTK-liitto vie viestiä eteenpäin, jotta asiaa selvitetään valtakunnallisesti.
”Tehdään maataloutta nuorille tunnetuksi, jotta he osaavat kysyä kesätyötä maatiloilta”, Hannula perustelee.
Työtähän jokaisella maatilalla riittää. Aitaa on maalattavaksi ja hyllyjä siivottavaksi. Rakennukset odottavat kunnostajia, ikkunat pesijöitä ja maataloustyöt tekijöitä.
Työjaksoissa Hannula hakee mallia kunnista ja yrityksistä. Ne työllistävät nuoria muutaman viikon tai kuukauden kerralla. Työkokemus ja oma raha ovat nuorelle tärkeätä.
”Tiedän sen neljän aikuistuvan nuoren isänä.”
Hannula on hyödyntänyt palkassa ja muissa maksuissa palkka.fi-sivustoa. Käyttö ei hänestä ole vaikeaa.
”Nuori listaa työtunnin, tilitoimisto laskee ja minä maksan palkan.”
Suomessa nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli marraskuussa 15,4 prosenttia ja yleinen työttömyysaste 7.9 prosenttia. Molemmat olivat nousussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
