
Lämpimän lauantain jälkeen kylmenee – ensi viikolla puhaltaa puuskainen pohjoistuuli
Lauantaina lämpötila nousee laajalti yli 20 asteen, mutta sunnuntaista alkaen säätyyppi on epävakainen ja kolea. Koleuden tuntua voi ensi viikolla korostaa puuskainen pohjoisenpuoleinen virtaus.Lauantaista on tulossa lämmin ja laajalti poutainen päivä, kun korkeapaineen selänne hetkellisesti vahvistuu maan etelä- ja keskiosien ylle. Pouta ja lämpö tekevät kuitenkin sijaa viileämmälle ja epävakaiselle säätyypille sunnuntaista alkaen. Sunnuntaina matalapaine kulkee Suomen yli itään ja jämähtää Suomen itäpuolelle. Samalla pohjoisesta pääsee virtaamaan kylmempää ilmaa Suomeen. Etenkin pohjoisessa sekä idässä sunnuntai ja ensi viikko ovat epävakaisia. Pohjoisessa sateet voivat kylmässä ilmassa muuttua osin rännäksi tai märäksi lumeksi ensi viikon edetessä. Myös hallan ja pohjoisessa yöpakkasten riski kasvaa ensi viikon kuluessa.
Sunnuntaina päivälämpötila on pääosin 10 ja 18 asteen välillä ja maanantaina päivälämpötila voi jäädä laajalti alle 10 asteen maan pohjoisosassa. Kuva: Ilmatieteen laitosVielä lauantaina lämpötila on 20 ja 25 asteen välillä ja helleraja voi ylittyä paikoin maan eteläosassa. Pohjoisessa on osin viileämpää ja Lapissa sadekuurot ovat mahdollisia. Sunnuntaina päivälämpötila on pääosin 10 ja 18 asteen välillä ja maanantaina päivälämpötila voi jäädä laajalti alle 10 asteen maan pohjoisosassa. Sunnuntaista alkaen tuuli voimistuu puuskaiseksi. Ensi viikolla pohjoisenpuoleinen virtaus on yleisesti puuskaista, mikä voimistaa koleuden tuntua. Tuuli voi olla puuskissa kovaa etelässä sekä lännessä sunnuntaina ja maanantaina laajemmin maan etelä- ja keskiosassa.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
