Oikea lääkitysparantaa sikojenhyvinvointia
Oikeanlainen ja oikeaan aikaan annettu lääkitys on olennainen osa sikojen hyvinvointia.
Tästä syystä Sikojen hyvinvoinnin edistäminen -hankkeen viimeinen osio keskittyy lääkitykseen. Aihe on sen laajuuden vuoksi jaettu syksylle ja keväälle.
”Tämä on jatkoa sikahavainnoille. Nyt keskitytään siihen, miten eläinten terveyttä voidaan tukea ja havaittuja terveysongelmia korjata”, hankepäällikkö Terhi Jääskeläinen sanoo.
Seinäjoelta 4. lokakuuta alkavalla seminaarikiertueella käsitellään muun muassa sikalan lääkityskokonaisuutta, lääkitystarpeen ehkäisyä ja lääkekirjanpitoa.
Luennoitsijoina on eläinlääkäreitä, läänineläinlääkäreitä ja Eviran virkamiehiä. Koulutuspäivä tarjoaa siis hyvän mahdollisuuden kysyä asioista suoraan heiltä.
Jääskeläinen kertoo, että ilmoittautumisia on jo tullut runsaasti, mutta mukaan mahtuu vielä lisää tuottajia.
Keväällä järjestettävässä toisessa osiossa keskitytään lääkinnän vähentämiseen, lääkityksen kustannuksiin ja uudistuvan lääkityslainsäädäntöön.
Syksyn aikana koulutuksia järjestetään kaikkiaan 19 paikkakunnalla, muutama myös ruotsiksi. Ohjelma ja aikataulu ovat nähtävissä Suomen Sikayrittäjien kotisivujen tapahtumakalenterissa. TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
