Kaivokset ovat tulevaisuuden ongelma
Kehittämissuunnitelmissa Suomea painotetaan luomun ja puhtaiden vesien maana, jossa kaivokset ja kestävä turismi sopivat yhteen.
Todellisuudessa Talvivaarasta tuli jo Suomen pahin ympäristökatastrofi. Laivakankaan kultakaivos sai pysyvän luvan laskea jätevedet Perämereen, ne sisältävät arseenia ja syanidia, ja vuotuiseksi määräksi on arvioitu miljoona kuutiota. Näinkö Suomi suojelee Itämerta?
Nyt tehdään luonnolla jättiläismäisiä kokeiluja, joista se ei koskaan toivu. Uusia kaivoksia ei tule aloittaa ennen kuin on selvää, mitä Talvivaaralle tapahtuu. Vaikutukset Oulujoen ja Vuoksen vesistöissä näkyvät ehkä vasta vuosien päästä.
Suunnitteilla on kymmeniä kaivoshankkeita, monissa louhittava aines sisältää uraania. Edes Natura-alueet eivät ole esteenä, noin 4 100 neliökilometriä alueista on varattu eritasoisesti kaivostoimintaan.
Tukesin tietojen mukaan Suomen pinta-alasta noin kuudesosalla on jonkinasteinen kaivosyhtiön varaus tai varaushakemus.
Alue on kuin Uusimaa, Kymenlaakso, Päijät- ja Kanta-Häme sekä Varsinais-Suomi yhteensä.
Suomi on siis menettänyt suvereniteetin paljon suurempaan alueeseen kuin sodissa Neuvostoliitolle pakolla luovutettu Karjalan alue, joka oli noin 25 000 neliökilometriä. Kaivoslain mukaan varattu alue on varaajan toimenpiteiden kohteena, halusi maanomistaja sitä tai ei.
Kaivokset työllistävät muutaman vuosikymmenen, mutta seuraukset ja ympäristötuhot ovat ikuisia. Kaivosjätteet ovat suuri ongelma, sillä malmiemme pitoisuudet ovat yleensä alhaiset ja kaivoshiekkajätettä kertyy tuhansia tonneja.
Maaperämme on lisäksi monin paikoin uraanipitoista. Meille joko kerrotaan, ettei uraania aiota hyödyntää tai annetaan mielikuva maaperän puhdistamisesta, kun uraani ”otetaan talteen”.
Joka tapauksessa esille kaivettu, jauhettu uraanipitoinen maa on aivan eri asia kuin rikkomattomassa maassa oleva jokseenkin vaaraton malmi. New Yorkin Blacksmith-instituutin mukaan alkuperäisestä radioaktiivisuudesta jää kaivosten valtaviin jätekivikasoihin noin 85 prosenttia, otettiin uraani talteen tai ei.
Tämä aines on alttiina tuuli- ja vesieroosiolle levittäen radioaktiivista ja kemiallista saastumista ympäristöön käytännössä ikuisesti. Vaikutussäteeksi on arvioitu 50 kilometriä vesistöjen pilaantumisen lisäksi.
Nykytoiminnalla tuhoamme elinympäristömme, eiväthän viranomaisemme pysty pitämään kurissa edes osin valtio-omisteista Talvivaaraa.
Ongelmat eivät lopu kaivoksen sulkemiseen. Maailmalla uraania on kertynyt kaivosten vaikutuspiirissä laiduntavan karjan munuaisiin. Jätehuoltoon ja valvontaan ei riitä kiinnostusta, saati varoja, voitothan on jo viety muualle. Kanadassa satoja tuhansia tonneja kaivosjätettä on yksinkertaisesti dumpattu järviin.
Kaivosten miljardi-investoinnit ovat tuotantolinjoja ja jätevesialtaita, toiminnan loputtua maaperästä riippuen jopa radioaktiivista ongelmajätettä.
Louhintavero on heti otettava käyttöön ja sen tulee perustua louhittavan aineksen määrään, jolloin kaikkein heikoimpien esiintymien louhinta ei houkuttele suuriin avolouhoksiin.
Petra Hintikainen
puutarhuri
Kotka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
