Kännykkämiehestä kalakauppiaaksi
Kimmo Nupponen tuo joka aamu tuoreet muikut Mikko Pietiäiselle Joensuun torille. Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Mikko Pietiäisellä on muurikkapannu kuumana ja ruisjauhot valmiina, kun Kimmo Nupponen kaartaa pakettiautollaan toriteltan kulmalle.
”Onko Puruvedeltä?”
”Ei, tänään on Kerman muikkua.”
Nupposen firma Rajaseudun kala kiikuttaa Mikon Grilliin joka päivä tuoreet muikut. Omistaja hoitaa jakelun tänään itse, koska kuljettaja on sairaana.
Reitti tusinan S- ja K-kaupan takahuoneisiin on tuttu muutenkin, sillä yrittäjän pitää tuntea asiakkaansa ja säilyttää tuntuma jalkatyöhön.
Nupposen yritys sijaitsee Tohmajärven Onkamossa, Joensuusta kaakkoon.
Kalastajien pyytämä mutta omilla halleilla perattu, fileoitu, savustettu ja muutoin käsitelty kala jaetaan noin 50 kilometrin säteelle kauppoihin. Päiväkuorma tänään on kolmattasataa kiloa.
Kauemmaksikin kalaa menee, suorastaan ympäri Suomen, mutta valtakunnallisten tukkujen kautta.
Muutama vuosi sitten oli aika, jolloin kauppa oli niin tiukasti ketjuuntunut, että Rajaseudun kalan vonkaleet vietiin tukun kautta Helsinkiin, mistä joensuulainen market sitten osti ne takaisin kotikonnuilleen ketjun määräämän tukun välityksellä.
”Kala oli kolme päivää vanhaa ja tuplahintaista”, Nupponen puistelee päätään.
”Mutta nyt asiat ovat onneksi muuttuneet, kun asiakkaat haluavat lähiruokaa ja kauppakin ymmärtää sen.”
Nupponen ostaa tuoretta järvikalaa – muikkua, ahventa, kuhaa ja madetta – paikallisilta pyytäjiltä. Kirjolohi on kotimaista, jollei joku välttämättä halua tilata norjalaista.
Pyhä- ja Kermajärvistä, Pyhäselältä sekä Puru-, Ori-, Pihlaja- ja Haukivedestä pyydetty kala käsitellään Onkamon halleilla ja pakataan matkaan.
Talvella Nupponen jopa hakee saaliin kalastajilta, koska tarjonta on hillittyä.
Kesällä tilanne muuttuu, kun apajille tulee harrastajia: sähkö-, raja- ja metsäkonemiehiä. Silloin kauppa saattaa ostaa suoraan pyytäjiltä ja unohtaa talven ajan tukkusuhteen eli Nupposen.
Nupponen ei ohareita tee vaan ostaa talviporukoilta kesälläkin. Yrittäjä, jos kuka, nimittäin tietää, mistä leipä tulee ja miten tärkeitä pysyvät asiakassuhteet ovat.
Nupponen on toiminut neljä vuotta yrittäjänä, nostanut Miia-vaimonsa perhefirman liikevaihdon puolesta miljoonasta puoleentoista ja ehtinyt saada kieltävän vastauksen automaatiota havittelevaan laajentamishakemukseensa.
”Elykeskuksella oli rahat finitocaputo. Tuen osuus olisi ollut kolmasosa, emmekä me halunneet antaa kilpailijoille niin paljon etumatkaa.”
Nupposella olisi pari asiaa mietittäviksi tämän maan päättäjille.
Ensinnäkin: kalaa ei aina nouse.
”Jos ei tule kalaa, ei ole mitä myydä eikä ole millä maksaa kiinteitä kuluja. Kun yrityksellä alkaa mennä huonosti, kyllä verottaja pitää huolen siitä, ettei täällä turhaan pyöritä ihmisten riesana.”
Niin että yrityksissä kaivattaisiin suhdanneymmärrystä ja paikallista joustoa työsopimuksiin. Rajaseudun kalalla on kymmenisen työntekijää, sekä suomalaisia että virolais-, venäläis- ja thaimaalaistaustaisia. Moni on TTT – tarvittaessa työhön tuleva.
Toiseksi: Nupposen – ja monen muunkin yrittäjän – mielestä paperityötä on liikaa.
”Veroja, maksuja ja vaikka mitä. Voisiko ajatella, että näitä vähennettäisiin? Pitääkö kaikkien mennä samassa lieassa kuin isojen?”
Se kävisi hänestä esimerkiksi siten, että tietyn liikevaihdon alittavien yritysten maksurasitteita, esimerkiksi eläkemaksuja, kevennettäisiin.
Hallituksen toimet yrittäjien eteen eivät auta hiki hatussa puurtavaa perusyrittäjää, vaikka yritysvero laski rutkasi.
”Se verohan maksetaan voitosta. Voittoa ei läheskään joka vuosi saada aikaan.”
Nupponen on silti tyytyväinen. Rajaseudun kalaa on kalasteltu ostettavaksi, mutta Nupponen haluaa pitää äänivaltansa.
Työmahdollisuuksia ei tällä seudulla ole liikaa, eikä paluu vanhalle uralle kiinnosta. Usko kotimaiseen järvikalaan ja sen suosioon on vankka.
Takana on nimittäin värikäs, jonkun mielestä jopa kadehdittava, työhistoria.
Kauppaopiston käynyt mies teki pitkän uran muun muassa kännyköiden piirilevyjä valmistavassa Aspocompissa Salossa sekä lopuksi sopimusvalmistaja Elcoteqissä.
Ura eteni ja vei kansainvälisiin tehtäviin, hankintoihin ja tehdashankkeisiin Kiinaan ja Intiaan. Tuli lama ja elektroniikkateollisuuden kohtaloksi koitui ”liian suuri” asiakas, jonka alamäki kilpailijoiden herättyä vei mennessään muutkin.
Idän tehdashankkeet myytiin vuonna 2007, mutta jo lopputilin saanut Nupponen vei Aspocompin bisneksen idän-siirrot loppuun.
”Tuli sitä teknologiaa siirrettyä niille Intian projekti-insinööreille ja Kiinan tehdastakin laajennettiin. Seuraavana vuonna tulin kiinalaisten kanssa Suomeen pakkaamaan tehtaan. Ajattelin lähteä itse viimeisen paketin mukana, mutta jäin kuitenkin”, Nupponen kertoo.
”Silloin tarjoutui mahdollisuus ostaa vaimon puolen kalafirma. Hän lähti edellä ja minä puolen vuoden jälkeen perässä pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan. Aika oli kypsä, hetki oikea ja pianhan se loppui koko elektroniikkashow.”
Nupponen ei kadu, että opetti kiinalaiset tekemään suomalaisten töitä.
”En. Elin siinä hetkessä ja totesin, että yksin en pysty tätä muuttamaan. Kaikki olisi tapahtunut joka tapauksessa”, Nupponen sanoo ja kääntää ratin takaisin kohti kalahalleja.
Muikut odottavat.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
