MTK näkyy Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokouksissa, vihreät jäävät väliin
"Puoluekokoukset ovat hyvä paikka tuoda meidän ajamia asioita esille", sanoo MTK:n johdon erityisavustaja Tiina Perho.Keskustan ja kokoomuksen puoluekokoukset järjestetään tässä viikonvaihteessa. Keskusta kokoontuu Sotkamossa ja kokoomus Turussa.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on paikalla molemmissa tapahtumissa.
Kumpaankin viikonvaihteen puoluekokoukseen odotetaan yleisöä tuhatmäärin.
MTK:lle puoluekokoukset ovat keskeinen paikka näyttäytyä.
"Kokouksiin tulee valtava määrä aktiivisia ihmisiä ympäri Suomen. Paikalla on kuntapoliitikkoja ja valtakunnan päättäjiä sekä tietysti monia alan ammattilaisia.", MTK:n johdon erityisavustaja Tiina Perho kertoo.
MTK:n osastolle voi tulla keskustelemaan alan asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi jaossa on esitteitä ja kuntapäättäjäoppaita. Ainakin Sotkamossa järjestetään myös pienimuotoinen sivutapahtuma perjantaina.
Aiemmin liitto on esittäytynyt muun muassa puolueristeilyillä.
"Puoluekokoukset ovat hyvä paikka tuoda meidän ajamia asioita esille", Perho kiteyttää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

