Kesähulluus valtaa Suomen
”Rahat riitä ei elämiseen, Puolanka kuolee”, lauloi Valituskuoro Puolangan purnaajat Helsingin Senaatintorilla. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoKun kesän tapahtumatarjontaa katsoo, voi hyvin nähdä sielunsa silmin, kuinka katajainen kansamme ensin kyhjöttää kymmenen kuukautta koloissaan ja kehittelee otsa kurtussa tulevia kesähullutuksia.
Sitten kahden kuukauden aikana vapautetaan kaikki pitkän talven aikana padottu luova hulluus.
Tuloksena on kymmenittäin mitä kummallisimpia kesätapahtumia eri puolilla Suomea.
Suopotkupallo ja eukonkanto ovat jo saavuttaneet vakaan aseman osana suomalaista kulttuuriperintöä. Uudempia tulokkaita ovat Tampereen chilinsyönnin MM-kisat ja veivinheiton MM-kisat Valtimolla.
Yksi kesähullutuksista on Puolangan pessimismipäivät, jotka jatkuvat koko vuoden, mutta huipentuvat 4.7. pessimismi-iltaan Puolangan torilla. Pääesiintyjänä on Valituskuoro Puolangan purnaajat, joka tekee negatiivisuudesta huumoria.
”Kyllä tuossa heinäkuussa olisi tarkoitus jotain järjestää, jos saadaan joku ohjelma kokoon”, toteaa valituskuorolainen Jaakko Paavola.
”Ihan vanhoilla lauluilla mennään. Voipi olla että joku jaksaa keksiä jotain uusia konnuuksia”, Paavola sanoo.
Valituskuoron lisäksi pessimismi-illassa esiintyy myös angstinen melkein-tyttöbändi Traumaryhmä, joka vuonna 2012 sijoittui Kainuun paras bändi -kilpailussa viimeiseksi.
Ensimmäinen pessimismi-ilta järjestettiin Puolangalla vuonna 2007.
”Tyypilliseen tapaan se oli aivan floppi. Vettä tuli kuin aisaa ja paikalla oli kolme katsojaa. Kun saimme lavan purettua pois, aurinko alkoi paistaa”, Paavola kuvailee.
Valituskuoron laulujen aiheet syntyvät pienen ihmisen tavallisesta arjesta: huonosta kouluruuasta, ankeasta säästä ja yritysjohtajien korkeista palkoista.
Uusien laulujen aiheita kerätään aktiivisesti myös ympäri kylää sijoitetuista valituspöntöistä, joihin kuka tahansa voi jättää omat valituksensa.
”Emmehän me valita, mut kyrsii se, kun kaikki hyvä sattuu aina toisille”, valituskuoro Puolangan purnaajat tiivistää.
LIINA NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
