Italiassa liki 170 uutta koronakuolemaa, uusia tartuntoja liki tuhat
Yhteensä tartuntoja on jo pitkälti yli 10 000 ja kuolleita 631.Italiassa on kuollut vuorokauden aikana koronavirukseen 168 ihmistä, mikä on korkein päivittäinen luku tähän mennessä. Uusia tartuntoja on todettu liki tuhat. Yhteensä tartuntoja on jo pitkälti yli 10 000 ja kuolleita 631.
Italiassa on peruttu liki kaikki julkiset tapahtumat ja joukkokokoukset. Pahimmalle virusalueelle maan pohjoisosaan on asetettu liikkumisrajoituksia, jotka koskevat noin 15 miljoonaa ihmistä.
Ruotsi nosti tiistaina riskiarviotaan uutta koronavirusta koskeville maan sisäisille tartunnoille korkeimmalle mahdolliselle tasolle.
Tukholman alueelta löytyi 60 uutta tartuntaa, mikä nosti samalla Tukholman seudun tartuntojen määrän yli kahdensadan. Kaksi viruksen saanutta on joutunut Ruotsissa tehohoitoon. He ovat ensimmäiset tehohoitoa vaativat potilaat Ruotsissa.
Muualla Euroopassa yritettiin tiistaina rajoittaa viruksen leviämistä rajuilla toimilla. Lisää konsertteja ja yleisötapahtumia peruttiin, kouluja suljettiin ja ihmisten liikkumista rajoitettiin.
Jyrkimpiin toimiin on ryhtynyt viruksen pahiten riivaama Italia, missä koulut ja yliopistot on suljettu ja kaikki joukkokokoontumiset ja urheilutapahtumat kaikilla tasoilla on peruttu.
Häitä ja hautajaisia ei saa järjestää seuraavan kolmen viikon aikana, ja ravintoloiden täytyy sulkea ovensa viimeistään iltakuudelta. Aukiolo sallitaan, jos asiakkaat pystytään pitämään vähintään metrin päässä toisistaan.
Yrityksiä on kehotettu antamaan työntekijöilleen vapaata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

