THL: Suomessa on raportoitu tänään 7 185 koronatartuntaa
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata.
Yhteensä Suomessa on todettu koko pandemian aikana noin 672 000 koronatartuntaa. Kuva: LEHTIKUVA / MIKKO STIGSuomessa on tänään raportoitu 7 185 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 66 300 uutta tartuntaa, mikä on noin 17 400 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata.
Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu tänään kolme. Yhteensä koronavirukseen liittyviä kuolemia on koko pandemian aikana raportoitu Suomessa 2 387.
Yhteensä Suomessa on todettu koko pandemian aikana noin 672 000 koronatartuntaa.
Suomen koronarokotekattavuus on pysynyt pitkään tasaisena. Kolme koronarokotetta on nyt saanut reilut puolet Suomen väestöstä eli lähemmäs 2,8 miljoonaa ihmistä.
Kaksi rokoteannosta on saanut hieman yli 76 prosenttia koko väestöstä eli noin 4,2 miljoonaa ihmistä. Ainakin ensimmäisen koronarokotteen on saanut koko väestöstä reilut 80 prosenttia eli runsaat 4,4 miljoonaa ihmistä.
Uutista täydennetty rokotekattavuudosuudella 4.3.2022 klo 14:36
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

