Saksan suunta on itä
UUTISTAUSTA
Saksan on maailman ainoa maa, joka käy suoria hallitusten välisiä konsultaatioita Kiinan kanssa.
Viime torstaina laskeutui Pekingin lentokentälle neljä suurta Saksan valtion Airbus A 340 -sarjan lentokonetta. Kyydissä oli puolet Saksan liittohallituksesta, seitsemän avainministeriä ja kaksi valtiosihteeriä.
Matkassa olivat myös suurimpien saksalaisten pörssiyritysten johtajat.
Liittokansleri Angela Merkel ei jätä näkemystään epäselväksi. Vientiriippuvaisen kansantalouden ja sitä tukevan politiikan painopiste on nyt idässä.
Sama henki vallitsee Berliinissä laajemminkin. Kun Spreen varrella seurataan Yhdysvaltojen presidentinvaalien valmisteluja, niin kommentaattorit sanovat suoraan, ettei Saksalle ole niin suurta väliä kuka valkoisessa talossa istuu.
Kansainvälisten valuuttamarkkinoiden suurin toimija Kiina rahoittaa maailmantaloutta noin 2,6 biljoonan euron lainavarannolla. Kiinalaisten investoinnit ulkomaisiin yrityksiin lisääntyivät vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla lähes 50 prosenttia vuodentakaisesta.
Tuorein kiinalaisostos Euroopassa on 25 prosentin osuus maailman toiseksi suurimmasta haarukkatrukkien valmistajasta Kionista. 700 miljoonan euron kauppa on kiinalaisten tähän asti suurin yritysosto Saksassa.
Investoinnit selittävät hyvin, miksi Kiinassa tunnetaan kasvavaa huolta euroalueen ja -valuutan kohtalosta. Tässä on liittokansleri Merkelin suuri tehtävä. Saksan täytyy vakuuttaa epäluuloiselle Kiinan johdolle, että Eurooppa selviää.
Jotta Kiinan pääministeri Wen Jiabao sallisi Espanjan ja Italian valtiolainojen ostot. Ettei Saksan tarvitsisi liata niissä näppejään.
Merkel haluaa myös Kiinan apua Kreikan pitämiseksi kiinni euroalueessa. Kiina on yli 34 miljardin euron osuudella mukana kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kriisirahastossa. IMF:n kautta Kiinalla on suora yhteys troikkaan, joka valvoo Kreikan säästökuurin toteutumista.
Angela Merkel ja ensi vuonna väistyvä Kiinan hallituksen päämies Wen neuvottelivat jo toiseen kertaan tänä vuonna. Kahden hallituspomon kerrotaan katsovan toisiaan sekä konkreettisesti, että kuvaannollisesti, toisiaan silmästä silmään, samalla tasolla.
Liittokansleri Merkelin neuvottelutekniikka on taitavaa, mutta kovaa peliä. Merkel lupasi Pekingissä, että hän ajaa EU:n komissiossa sekä maailman kauppajärjestössä WTO:ssa Kiinan asiaa.
Tämä tarkoittaa, että Kiina voi välttää WTO:n syytteet, jotka koskevat aurinkokennojen tuotannon subventioita. Tällä hintadumppauksella on kaadettu myös Saksan oma aurinkokennoteollisuus.
Merkelin siipien suojissa järjestettiin kiinalaiselle ZTW-verkkoyhtiölle mahdollisuus sijoittaa 1,2 miljardia euroa valokaapeliverkon rakentamiseen Kölnin seudulla. Tämä urakka olisi kiinnostanut myös Nokia-Siemensiä.
Mutta on Merkelillä myös tuomisia: Kiina tilaa 3,5 miljardin euron arvosta Airbus-lentokoneita. Airbussien valmistusta jatketaan uudella sopimuksella Kiinassa ainakin vuoteen 2016.
Samalla sovittiin myös Volkswagen kolmannen tehtaan rakentamisesta Kiinaan. VW:n liikevaihdosta tulee jo 30 prosenttia Kiinasta.
Hallitusjohtoiset kauppavaltuuskunnat ulkomaisilla viennin edistämisreissuilla voivat kuulostaa suomalaiseen korvaan vanhanaikaiselta kylmän sodan aikaiselta menolta. Mutta niiden eittämätöntä tehoa Aasiassa ei voi kieltää.
Saksalaiset yritysjohtajat tekivät suoraan Kiinan korkeimmalle poliittiselle- ja taloudelliselle johdolle selväksi mitkä ovat patenttisuojan puutteiden tai suorien ulkomaisten investointien keskeisimmät ongelmat. Samassa huoneessa istuvat vastaavien alojen suurimpien kiinalaisyritysten päälliköt.
Pääministeri Wen jakoi samassa tilaisuudessa uudet ohjeet omille ministereilleen.
Kiinassa harjoittaa tuotannollista toimintaa jo noin 150 suomalaista yritystä.
Mukana on yksi alansa suurimmista yrityksistä, liukuportaita ja hissejä valmistaja Kone. Liittokansleri Merkelin vieressä Pekingissä vieressä istui muun muassa hissiyhtiö Thyssenin johtaja Heinrich Hiessinger.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
