Vuoden Kalastuksenvalvojan haku polkaistiin käyntiin
Vuoden Kalastuksenvalvoja valitaan marraskuussa 2023. Palkinnon jakava Kalatalouden keskusliitto ilmoitti tiedotteessaan sopivan ehdokkaan etsinnän käynnistyneen torstaina.Kilpailuun ilmoittautuminen on mahdollista aina lokakuun loppuun saakka. Siihen voi ilmoittaa joko itsensä tai tuntemansa kalastuksenvalvojan. Voittaja valitaan valtuutettujen kalastuksenvalvojien joukosta.
Kilpailun voittaja palkitaan Ursuit Basicline Auto -paukkuliiveillä. Lisätietoja kilpailuun osallistumisesta antavat Kalatalouden keskusliiton verkkosivut.
Vuoden Kalastuksenvalvojan palkitseminen on osa maa- ja metsätalousministeriön Kalastuksenvalvonnan ja kalatalouden rakenteiden ja toimivuuden kehittämishanketta vuosille 2023–24 (KAKARA). Hanke on rahoitettu kalastonhoitomaksuista saaduista varoista ja sen tarkoituksena on myös kouluttaa nykyisiä ja uusia kalastuksenvalvojia.
Lisäksi hankkeen avulla halutaan parantaa valvontaa suorittavien viranomaisten yhteistyötä. Valvontaa tekevät kalatalousalueen, osakaskunnan tai muun vesialueomistajan valtuuttamien kalastuksenvalvojien ohella myös Metsähallitus, ely-keskus, Tulli, Rajavartiolaitos ja poliisi.
Kalastuksenvalvonta on keskeinen osa kalavesien hoitoa. Valvonnalla huolehditaan siitä, että kalastajilla on tarvittavat luvat ja että kalastuksessa noudatetaan kalastukselle asetettuja säännöksiä ja määräyksiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




