Amerikan päivät saapuvat Keski-Suomeen
JYVÄSKYLÄ (MT)
Suomi-Amerikka -yhdistysten liiton valtakunnallinen Amerikan päivät -tapahtuma saapuu heinäkuussa Jyväskylään ja Keski-Suomeen pitkän tauon jälkeen.
”Viime kerrasta on kulunut peräti 61 vuotta. Viimeksi tapahtuma oli täällä vuonna 1954”, Jyväskylän Suomi-Amerikka yhdistyksen puheenjohtaja Matti Eerola tietää kertoa.
Amerikan Päivien päätapahtuma on joka toinen vuosi järjestettävä liittokokous.
”Liittokokouksessa käydään läpi koko liiton toimintaa ja tilannetta”, Jyväskylän osaston sihteeri Leena Tammisaari sanoo.
Liittokokouksen lisäksi Amerikan Päivät pitävät sisällään monipuolista kulttuuripainotteista ohjelmaa.
Perjantaina 10. heinäkuuta järjestetään golfkisa Muuramen kentällä, jonka jälkeen tutustutaan ohjelmanumeroiden puitteissa Jyväskylän kävelykeskustaan ja Aren aukioon sekä uusittuun Jyväskylän kaupungintaloon.
”Vietämme kesäillan Juurikkasaaren juhlatalossa Säynätsalossa. Palaamme sieltä takaisin Jyväskylään risteilemällä Päijännettä pitkin”, Jyväskylän osaston johtokunnan jäsen Antti Sivula toteaa.
Lauantaipäivän ohjelma rakentuu liittokokouksen ympärille.
Suomi-Amerikka -seuran toimintaan hakeutuvia yhdistää kiinnostus kaukaista suurvaltaa kohtaan.
Monella Jyväskylän osaston aktiivilla on sukulaisia rapakon takana.
”Sukulaisiani muutti Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Sieltä se mielenkiinto juontuu. Olen käynyt Yhdysvalloissa viidesti, viimeksi vuonna 2013”, Antti Sivula sanoo.
Myös Leena Tammisaarella on sukua Yhdysvalloissa.
”Isäni jo edesmenneet kolme siskoa muuttivat aikoinaan valtameren taakse.”
Matti Eerolalla ei ole sukua Yhdysvalloissa, mutta etäinen suurvalta kiinnostaa monilla tavoin.
”Amerikan kaukaisuus ja suuruus ovat aina kiehtoneet mieltä.”
Jukka Koivula
Amerikan Päivät järjestetään
Jyväskylässä 10.–11. heinäkuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
