Ministeri kokoaa kuntiakasvukaupunkien ympärille
JYVÄSKYLÄ (MT)
Keskuskaupungit vievät Suomea eteenpäin. Ne ovat tärkeitä kuntauudistuksessa. Erityisesti korostuvat Helsinki, Tampere ja Turku.
Yksikään kunta ei tosin halua kuntaliitosta maan kolmen suurimman kaupungin kanssa. Puolet kunnista voi keskustella asiasta, mutta ei halua liittyä naapurikunnan kanssa. Siinä on pulmaa kuntaministerille Henna Virkkuselle (kok.).
Virkkunen tarkasteli kuntauudistuksen elinkeinopoliittisia vaikutuksia Suomen Yrittäjien seminaarissa Jyväskylässä. Koolla oli 500 yrittäjää ja kuntapäättäjää.
Virkkusta muistutettiin maaseudun merkityksestä. Elinvoimainen maaseutu on tärkeä pitää mielessä kuntauudistuksessa. Ministeri lupasi.
Maaseudulle on kuntaministerin mielestä tärkeää luoda yrittämisen edellytyksiä ja työpaikkoja. Ne tuovat veroja alueen kehittämiseen ja palveluihin.
”Tuleeko pakkoliitoksia”, Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä kysyi.
Suoraa vastausta Virkkunen ei anna. Epäonnistumista seuraa, jolleivät kunnat ja asianosaiset sitoudu uuteen kuntaan. Solidaarisuus näyttää vaihtelevan.
”Eduskunnalla ja hallituksella on vastuu kaikista suomalaisista”, Virkkunen pyörittelee.
Tilitoimistoyrittäjä Sakari Joensuu Alajärveltä hyväksyy pakkoliiton, jollei paikallisesti löydetä ratkaisuja palvelujen turvaamisesta.
”Kuntarajoilla ei ole merkitystä yrittäjälle”, Joensuu sanoo.
Alajärvi ja Lehtimäki yhdistyivät jo. Soini ja Vimpeli suunnittelevat nyt, mutta 17 000 asukkaan ei Joensuun mielestä tuo riittävästi elinvoimaa. Lisää tarvitaan.
Harva pieni kunta on tehnyt kuntapalvelujen strategiasuunnitelman palvelujen tuottamisesta ja ostamisesta. Linjaus tehdään kymmeneksi vuodeksi.
Ministeri sanoo toteuttamisvuoden ja toimeenpanon olevan tärkeää, ei strategiapaperin sinänsä. Palveluseteli päästää pienen yrityksen markkinoille.
”Lääkäripalvelut ovat ajautumassa yhden toimijan markkinoiksi”, Virkkunen varoitti.
Hankintalakiin Virkkunen lupaa muutoksia. Tasapuolisutta parannetaan kilpailussa. Kuntien kustannuslaskenta menee uusiksi.
”Kustannuslaskenta ei ole kovin läpinäkyvää. Vertailtavuus on heikkoa”, ministeri näkee.
Suomen yrittäjien varapuheenjohtaja Jyrki Mäkynen on tyytyväinen Virkkusen viesteihin. Hän kehuu kuntaministeriä rohkeaksi, päättäväiseksi ja sinnikkääksi. ”Kuntien koko on nyt liian pieni kustannusten kasvuun nähden.”
Ministerin kalvot kertovat, että kuntien kokonaismenot lisääntyivät 25 miljardista 42 miljardiin euroon 2000-luvulla. Hankintamenot kaksinkertaistuivat 17 miljardiin.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
