vierasyliö Ukrainan kriisi testaa kansallisen ruokastrategian
Ukrainan kansainväliseen asemaan liittyvä kriisi on synnyttänyt Suomen elintarviketalouteen seurannaisvaikutuksia, jotka merkittävästi heikentävät alkutuotannon toimintaedellytyksiä.
Kannattavuuden lasku on nähtävissä maatalouden kaikissa päätuotantosuunnissa koskien niin lihantuotantoa, maitosektoria kuin kasvinviljelyn puolta.
Vähittäiskaupan tavarahyllyillä maatalouden kannattavuuden lasku on voinut tilapäisesti näkyä ”edullisina” elintarvikkeina. Mutta aikanaan kannattavuuden laskua maataloudessa seuraa vääjäämättä myös lopettamispäätöksiä ja tuotannon alasajoa. Ilmiö ei ole uusi ja outo, vaan siitä on kielteisiä esimerkkejä kaikilla elinkeinonaloilla.
Tähän mennessä Ukrainan kriisi on synnyttänyt työttömyyttä pääasiassa elintarviketeollisuudessa.
Maatalouden pitkäjänteisen harjoittamisen kannalta on äärimmäisen tärkeätä, että Ukrainan kriisin synnyttämät tulojenmenetykset korvataan asianmukaisesti ja maatalouden muillekin sektoreille kuin vain maitosektorille.
Maitosektorin osalta näköpiirissä ehti häämöttää jo jonkin suuruinen tukipaketti. Suomen maataloudelle se ei toistaiseksi anna mitään.
Paketin koko ja jakokriteerit on valmisteltu komission maatalouspääosastolla ja rahoituskin varmistuu lopullisesti vasta, kun vuoden 2015 talousarviosta on sovittu neuvoston ja Euroopan parlamentin kesken.
Maatalouden toimintaympäristö näytti ehkä toisenlaiselta vielä siinä vaiheessa, kun valtioneuvoston kanslia viisi vuotta sitten asetti johtoryhmän valmistelemaan Kansallista ruokastrategiaa.
Päällimmäisiä huolenaiheita olivat tuolloin muun muassa elintarvikkeiden globaalin kysynnän ja tarjonnan vaihtelujen lisääntyminen, ilmastomuutokseen liittyvät tekijät ja bioenergian kasvava tarve.
Elintarviketalouden kehitysnäkymät näyttivät strategiaa työstettäessä sekä haasteellisilta että lupaavilta.
Myös ruokastrategiaryhmä lähti tuolloin tunnetuista olettamuksista ruokajärjestelmän toimintaympäristön kehittymisen suhteen. Työryhmä toki kirjasi raporttiinsa, että asioita voi tapahtua myös odottamattomasti. Tällaisia äkillisiä muutoksia voivat olla esimerkiksi jonkun poliittisen kriisin kärjistyminen jossakin päin maailmaa.
Vähemmälle huomiolle jäi kuitenkin se, että paikallisista konflikteista syntyvät vaikutukset voivat muodostua myös yleismaailmallisiksi – kuten Ukrainan kriisi osoittaa – ja että tällaisen kriisin seuraukset kohdistuvat voimakkaimpina juuri Suomen maatalouteen.
Maataloutta harjoitetaan Suomessa muutenkin varsin erilaisissa olosuhteissa kuin vaikkapa muissa EU-maissa.
Suomen pohjoisesta sijainnista seuraa, että kasvinviljelypuolella Suomessa ei nykytekniikalla päästä sellaisiin hehtaarisatoihin kuin niissä maissa, joissa kasvukauden pituus on pidempi ja tehollinen lämpösumma suurempi kuin Suomessa. Luonnonolosuhde-erot näkyvät satotasoeroina ja korkeina yksikkökustannuksina.
Myös kotieläintuotannossa samat tekijät, kuten lyhyt laidunkausi ja pitkä, kylmä talvi nostavat tuotantokustannuksia.
Samalla tavoin tuotantokustannuksia lisäävät Suomen harva asutus ja pitkät etäisyydet.
Liittyessään Euroopan unioniin Suomi sopi kansallisen maatalouspolitiikkansa sopeuttamisesta EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan.
Liittymisneuvotteluissa Suomi samalla hyväksyi yhteisen maatalouspolitiikan, joka on perustettu ylläpitämään halutun suuruista perheviljelmiin perustuvaa maataloustuotantoa koko unionin alueella. Mutta tätä järjestelmää Suomi on joutunut täydentämään liittymissopimuksen mukaisin kansallisin tukijärjestelyin.
On mahdotonta arvioida, missä määrin Ukrainan kriisin alkutuotannolle synnyttämiä taloudellisia menetyksiä kyetään korvaamaan EU:n toimesta luotavilla tukipaketeilla. Menneisyyden kokemukset viittaavat siihen, että erityisen ”hyvä” maksaja EU ei välttämättä ole.
Ehkä siksi tässä vaiheessa on hyvä huomata ja huomauttaa, että kevään valtiollisissa vaaleissa äänestäjäkunta voi osaltaan vaikuttaa siihen, että maahan saadaan jatkossakin valituksi eduskunta, joka ymmärtää Suomen maaseudun erityistarpeet.
Mistä Kansallisessa ruokastrategiassa on kysymys?
Jokaisella itsenäisellä kansakunnalla on tarve varmistaa elintarvikkeiden riittävä ja laadukas saanti väestölleen.
Suomessa Kansallisen ruokastrategian toteuttaminen on osa tätä työtä. Sen kautta huolehditaan, että väestö kyetään ravitsemaan kotimaassa tuotetuin korkealaatuisin elintarvikkein.
Elintarviketalous on siten huomattavan laaja osaamiskeskittymä, jossa tuottajat, elintarvikkeiden jatkojalostajat, tukku- ja vähittäiskauppa, elintarvikekuljetukset, ruokapalvelut, elintarviketutkimus- ja valvonta ja neuvonta tekevät työtä sen eteen, että kuluttajalle on joka päivä tarjolla sen haluamia elintarvikkeita ja ruokapalveluja.
Tähän asti Suomen maatalouden vahvuudet ovat osaamisen puolella, ympäristön puhtaudessa sekä tuotteiden hyvässä maineessa.
Elintarvikeketjussa laadun säilyttäminen läpi koko jakeluketjun aina kuluttajalle asti on ketjun keskeisin tehtävä. Jakeluketjun pituus asettaa tuotteille omat vaatimuksensa.
Mutta ajan oloon tuotannon edelleen kehittäminen tulee mahdottomaksi, jos eriasteisten epävarmuustekijöiden seurauksena tuotantoa ei uskalleta kehittää eikä siihen uskalleta investoida.
Kenelläkään suomalaiselle ei mitenkään ole varaa jättää huomioon ottamatta sitä, minkälaisissa taloudellisissa olosuhteissa sektori toimii ja miten sitä kehitetään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
JOUKO NIEMINEN
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva
valtiotieteiden maisteri, joka oli kauppa-politiikan asiantuntija MTK:ssa vuosina 1990–2013.
Itsenäisellä
kansa-
kunnalla on tarve varmistaa elintarvikkeiden
riittävyys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
