Tampereen keskustassa poliisioperaatio – poliisin mukaan tehtävä yksityisasunnossa
Paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan Hämeenkatu oli puolenpäivän aikaan hetkeksi suljettu liikenteeltä.Poliisilla oli tänään aamupäivällä tehtävä yksityisasunnossa Tampereen Hämeenkadulla, kertoo Sisä-Suomen poliisi Twitterissä.
Paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan Hämeenkatu oli puolenpäivän aikaan hetkeksi suljettu liikenteeltä. Keskustoria vastapäätä oli lukuisia poliisiautoja ja ambulanssi. Tempon talon eli Hämeenkatu 15:n yläpuolella kierteli drooni.
Poliisin tviitin mukaan tehtävästä ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Paikalle oli aiemmin kertynyt kymmeniä ihmisiä, joita poliisi kehotti siirtymään Tampereen Teatterin kulmalta kauemmas Keskustorille.
STT:n toimittaja Ilkka Hemmilä kertoi, että aluksi katkaistiin jalankulku Hämeenkadun toisella puolella vastapäätä Tampereen Teatteria, ja sitten kaikki liikenne Hämeenkadulla teatterin ja Tempon talon välissä.
Poliisi oli Hemmilän mukaan varustautunut liivein ja kypärin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

