Sampo Terhosta kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministeri
Kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävien siirtymisestä kokoomukselta perussuomalaisille päätettiin hallituksen puoliväliriihessä.Uudeksi kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministeriksi on valittu Sampo Terho. 39-vuotias Terho on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen puheenjohtajaehdokas.
Kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävien siirtymisestä kokoomukselta perussuomalaisille päätettiin alkuviikosta hallituksen puoliväliriihessä. Tehtäviä on hoitanut Sanni Grahn-Laasonen, jolle jää opetusministerin tehtävät.
Kirkkonummella kasvanut Terho työskenteli ennen europarlamentaarikko- ja kansanedustajauraansa Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijana.
Eurooppaministerin tehtäviä on hoitanut puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini.
Keskusta kertoi aiemmin tänään, että uusi maa- ja metsätalousministeri on kansanedustaja Jari Leppä. Kokoomus saa perussuomalaisilta oikeusministerin salkun. Oikeusministerin tehtäviä hoitaneelle Jari Lindströmille jää työministerin tehtävät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

