KOMMENTTI Ei tullut tyylipisteitä
Lohikiintiöiden ympärillä käyty episodi on vähintään erikoinen.
Itämeren rantavaltiot ovat valmistelleet kiintiöesitystä hyvässä yhteistyössä. Myös Suomen hallitus oli kompromissiesityksen kannalla viime perjantaihin saakka.
Silloin eduskunnan suuri valiokunta käveli hallituksen yli ja määräsi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) esittämään kiintiöiden pienentämistä entisestään.
Muissa EU-maissa Suomen mielenmuutosta ihmeteltiin. Syystäkin. Herää kysymys, voiko Suomen hallituksen tai ministerin näkemyksiin luottaa, jos ne voivat muuttua yhdessä yössä täysin päinvastaisiksi.
Eduskunnalla on tietenkin täysi valta määrätä hallitus muuttamaan kantaansa. Mutta kun käskijöinä ovat hallituspuolueiden kansanedustajat, se tarkoittaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta. Ei ainakaan lohipolitiikassa.
Lohiepisodi kertoo, kuinka vähän yhteistä tahtoa väkisin kasatusta kuuden puolueen hallituksesta löytyy.
Voi silti pohtia, onko poliittisten irtopisteiden keruu riittävä syy murentaa koko Suomen EU-politiikan uskottavuutta.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
