Otsonisaaste, helteet ja maastopalot tukahduttavat Eurooppaa – myös maanosan pohjoisosiin voi kulkeutua suuria otsonipitoisuuksia
Korkeat otsonipitoisuudet alailmakehässä voivat johtaa kurkkukipuun, yskään, päänsärkyyn ja kasvaneeseen astmakohtausten riskiin.
Helteinen keli aiheuttaa Etelä-Euroopassa otsonisaastetta, joka voi kulkeutua pohjoiseenkin. Kuva: Jaana KankaanpääEteläisen Euroopan helteistä johtuva otsonisaaste voi uhata Koillis-Eurooppaa lähipäivinä, varoittavat Copernicuksen ilmakehän tarkkailupalvelun (CAMS) tutkijat tiedotteessa. Alailmakehässä olevan otsonin määrä on ollut korkea etenkin Pyreneiden niemimaalla ja Italiassa.
Heinäkuun puolivälissä alailmankehän otsoni saavutti Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa terveydelle haitallisen määrän, 200 mikrogrammaa kuutiometrissä. Määrä on nyt laskemaan päin, mutta se voi nousta Euroopan keski- ja pohjoisosissa vielä 120 mikrogrammaan kuutiometrissä.
Yläilmakehässä eli stratosfäärissä noin 15–50 kilometrin korkeudessa otsoni suojaa maata auringon ultraviolettisäteilyltä. Alailmakehässä eli troposfäärissä alle 15 kilometrin korkeudessa otsoni on kasvihuonekaasu, joka muodostaa esimerkiksi savusumua. Se voi vaikuttaa ihmisten terveyteen, maatalouteen ja jopa ekosysteemeihin.
”Hyvin korkean otsonisaasteen mahdollisia vaikutuksia ihmisen terveydelle ovat hengitystie-, sydän- ja verisuonisairaudet. Korkemmat arvot voivat johtaa kurkkukipuun, yskään, päänsärkyyn ja kasvaneeseen astmakohtausten riskiin”, kertoo CAMS:n vanhempi tutkija Mark Parrington.
Korkean otsonipitoisuuden lisäksi lämpöaalto ja maastopalot korventavat Eurooppaa. Etenkin Lounais-Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa on nyt tukalaa. Rutikuivat olosuhteet ja äärimmäinen helle pahentavat maastopalojen riskiä.
Suuri osa Länsi-Euroopasta on äärimmäisessä maastopalovaarassa. CAMS:n arvion mukaan Espanjan maastopaloissa on kesäkuun ensimmäisen ja heinäkuun 18. päivän välillä vapautunut enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vuosien 2003–2021 kesä–heinäkuissa yhteensä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
