Luonnon äänet pysäyttävät Lustossa
Hiljaisuuden huone tarjoaa virtuaalisen luontoelämyksen. Se valmistettiin Hannoverin Expo 2000 -maailmannäyttelyyn, jossa Suomen paviljonki valittiin tuolloin koko näyttelyn parhaaksi. Mikko Makkonen Kuva: Viestilehtien arkistoSavonlinna (MT)
Vasaran kalke ja sahan surina kuuluvat aamuvarhaisella Luston pihamaalta. Punkasalmen ensimmäisen luokan oppilaat siellä jo ovat museoisäntä Eero Knaapin pönttöopissa.
”Täällä näkee, miten innoissaan lapset ovat nikkaroinnista. Kaikki tuntevat kyllä moottorisahan, mutta käsillä tekemisestä monellakaan ei ole kokemusta”, Knaapi kertoo.
Kun pöntöt valmistuvat, lapset lähtevät kierrokselle museon näyttelysaleihin. Opas Asta Vaittinen luotsaa elämänsä ensimmäisen kierroksen opiskeltuaan näyttelyiden sisältöjä viikon ajan.
”Koululaisten kanssa on rentoa, mutta ihan vielä en ammattilaisryhmää vetäisi”, Vaittinen hymyilee huojentuneena kierroksen päätteeksi.
Takuuvarma vetonaula Hiljaisuuden huone saa hälisevän ryhmän seuraamaan hiiskahtamatta luonnon rasahduksia ja järvessä uivia norppia, haukia ja vesilintuja.
Lapsia pitää ihan patistaa lähtemään pois hämärästä tilasta.
Myös Iso-Samperi-niminen konehalli lento- ja metsäkoneineen herättää ansaittua ihmetystä.
”Ihan kuin jättimuurahainen!” huudahdellaan kävelevän Plusjack-metsäkoneen luona.
Se onkin harvinaisuus: koko maailmassa vastaavia Timberjackeja on valmistettu vain kolme.
Kuudella jalallaan kone kiipeää rinnettä ja kääntyilee paikoillaan, mutta vauhti ei varmaankaan ollut pyörillä kulkevien monitoimikoneiden luokkaa. Niinpä 1990-luvun innovaatio päätyi museokokoelmiin jälkipolvien ihmeteltäväksi.
Metsämuseossa valtaa yltäkylläinen olo: tuskin metsästä jää mitään vaille huomiota, jos oikein tarkasti perehtyy kaikkiin näyttelyosioihin, niin pysyviin kuin juhlavuoden uutuuksiinkin.
Museon sopukoissa yhdistyvät tiede, taide ja teollisuus.
Kuvatauluissa esitellään perusteellisesti bioenergiaa ja vaikkapa nykyaikaisen pellettitehtaan toimintaa. Televisioiden uutispätkissä vastaavasti kerrotaan perinteisen metsäteollisuuden mullistuksista, irtisanomisista ja lakkautuksista.
Juhlanäyttelyn ”Kun Suomi putos puusta – vai putosiko?” teemana on juuri se, mitä on tapahtunut 20:n viime vuoden aikana: metsä on saanut suojelijansa, uusia ammattikuntia, kuten eräoppaat ja ympäristönhoitajat, on syntynyt ja myös ulkomaisista marjanpoimijoista on tullut tuttu näky.
Kaikkineen vitriineissä on niin paljon lehtileikkeitä, työvälineitä ja puuesineitä tulitikuista lankarulliin, ettei kaikkien kohdalle ehdi pysähtyä.
Mieluiten silmä lepää myyttisen metsän hämyisässä osiossa karsikkopuun, vanhojen valokuvien ja filmien äärellä.
”Puiden on uskottu kuuntelevan huolia, niille voi kertoa surujaan ja ne ikään kuin elävät ihmisten mukana. Karsikkopuissa vainajien nimet estävät kummittelua, koska sieltä henget ovat voineet tarkistaa kuuluvansa jo tuonpuoleiseen”, Vaittinen opastaa.
Lapsia hän pyytää pukeutumaan ”metsänpeittoihin” eli kaapuihin, joita kääntämällä eksyksistä löytää tiensä takaisin kotiin.
Isot pienoismallit tukinuitosta ja tervahaudasta havainnollistavat hyvin entisajan työmenetelmiä.
Lapset hihkuvat, onko pienoismalleissa ihan oikeaa vettä, niin aidonoloisesti esimerkiksi Saimaan vesireitti on onnistuttu loihtimaan.
”Uittohaka, keksi, sutin purikka, vonkamies, varppaaja...” Museossa opitaan rikasta uittotermistöä ja nuuhkitaan tervatynnyriä.
”Linnunpöntön tekeminen ja se, kun käytiin karhua katsomassa sen pesässä, olivat parasta”, kiteyttää 8-vuotias Helmi Sikanen kierroksen annin.
Ja sitten minunkin on ihan pakko sukeltaa katsomaan, missä se karhu tai karhut oikein piileksivätkään.
Pesä löytyy lasten kiipeilypuun vierestä – ja sinne kannattaa isommankin ihmisen änkeytyä. Sen verran hätkähdyttävä ja hurmaava näky karhupari on.
LIISA YLI-KETOLA
Uittohaka, keksi, sutin purikka, vonkamies, varppaaja... Museossa
opitaan rikasta
uittotermistöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
