UUTISTAUSTA Amerikkalainen ympäristöruletti
Runsas kuukausi sitten kirjoitin amerikkalaisen akateemisen keskustelun tasoa ylistävän kirjoituksen. Selostin ottelua, jossa 16 maapallon ilmaston lämpenemiseen epäilevästi suhtautuvaa tiedemiestä otti yhteen Yalen yliopiston taloustieteen professorin William Nordhousen kanssa. Arvelin Nordhousen voittaneen 6–0.
Asia ei jäänyt siihen. Kuudentoista epäilijän joukosta kolme on julkaissut New York Review of Booksissa yli sivun mittaisen, yksityiskohtaisen vastahyökkäyksen, mihin Nordhous vastaa yhtä pitkällä tekstillä. Suomessa ei missään, koskaan, mistään asiasta käydä tämän tasoista julkista keskustelua.
Epäilijöiden keskeinen väite on tämä: ilmastonmuutokseen liittyy niin paljon epävarmuutta, että nyt aloitettavat toimet tulevat kalliiksi, mutta takaavat vain mitättömän pienen vaikutuksen. Parempi on odottaa 50 vuotta ja ryhtyä toimiin sen jälkeen.
Kunnioitan kolmikon rohkeutta. He eivät kiistä, että sinä aikana, jolloin luotettavia mittauksia on tehty, maapallon ilmasto on lämmennyt juuri niin kuin Nordhous todistaa. Tosin he väittävät, että edeltäneinä vuosisatoina ilmaston lämpötila oli tavallista alhaisempi ja että maapallon historiaan sisältyy jaksoja, jolloin lämpötila on ollut nykyistä korkeampi.
Entä onko ilmekehään tuprutettu hiilidioksidi saaste vai ei? Epäilijät ottavat aseekseen arvostetun tietosanakirjan, ja todistavat sen avulla, ettei hiilidioksidi täytä siinä esitettyä määritelmää. Nordhous kehottaa kuivasti arvostelijoita käyttämään jotain tieteellisempää määritelmää.
Varsinaiseksi ilotulitukseksi keskustelu menee, kun epäilijät palaavat keskusteluun, jonka mukaan ilmastonmuutoksen epäilijöitä vainotaan samalla tavoin kuin Lysenkon arvostelijoita Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Todisteena he esittävät sen, että esimerkiksi sellainen arvovaltainen henkilö kuin taloustieteilijä Paul Krugman on julkisesti nimittänyt epäilijöitä ”planeettamme pettureiksi”.
He osoittavat, että ilmastonmuutoksen tutkimiseen käytetyt varat ovat kasvaneet 15-kertaisiksi vuoden 1990 jälkeen, kun taas epäilijöiden tutkimuksia ei haluta rahoittaa eikä julkaista.
Yksi kolmesta rohkeasta on tohtori Roger W. Cohen. Hän esittäytyy American Physical Societyn tutkijaksi, joka ei ota vastaan ilmastontutkimukseen liittyvää rahoitusta eikä hänellä ole omaa lehmää ojassa.
Nordhousen mukaan tohtori Cohen on maailman suurimman öljy-yhtiön ExxonMobilin strategisen suunnittelun entinen johtaja. Yhtiö myy vuodessa lähes 500 miljardin dollarin edestä tuotteita, joiden menekki laskisi, jos hiilidioksidipäästöille määrättäisiin kova hinta.
Nordhous vetää tuekseen Suomessa vähän tunnetun, mutta Yhdysvalloissa arvostetun, tiedemiesten muodostaman kansalaisjärjestön Union of Concerned Scientistsin. Tutustuin siihen jo 80-luvun puolivälissä, kun se todisti, että presidentti Ronald Reaganin ”tähtien sota” saattoi poliittisesti olla hyödyllinen hanke, mutta tieteellisesti se oli hölynpölyä.
Järjestö oli selvittänyt, että ExxonMobil oli vuosina 1998–2005 rahoittanut 16 miljoonalla dollarilla tutkimuksia, joiden ainoana tavoitteena oli tuottaa ympäristön lämpenemistä koskevia epäilyksiä. Nordhousen mukaan Yalen yliopiston liittovaltiolta ympäristötutkimukseen saamat varat kalpenevat tämän rinnalla.
Lopulta käteen jää kysymys epävarmuudesta. Nordhous vertaa tilannetta rulettiin: jos pallo aina putoaa mustalle, kaikki epäilijöiden esittämät viisi tekijää ratkeavat heidän kannaltaan edullisesti. Mutta matemaattisesti tällaisen tuloksen todennäköisyys on vain yksi viidestäkymmenestä.
On siis teoreettisesti mahdollista, ettei ilmasto lämpene. On mahdollista, etteivät ikirouta ja mannerjäätiköt sula eikä merivirtojen suunta muutu. On mahdollista kehittää teknologia, joka sieppaa hiilidioksidin ilmasta tehokkaasti ja halvalla. Pelkän mahdollisuuden varaan ihmiskunnan kohtaloa ei silti kannata jättää. Parempi on ryhtyä toimiin heti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
