Atria paransi alkuvuonna – aikainen pääsiäinen toi plussaa, kruunun ja ruplan heikkenemiset miinusta
Elintarvikeyhtiö Atria kasvatti liikevaihtoaan ja liiketulostaan tammi–maaliskuussa vuodentakaisesta.
Atrian liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja liikevoitto parani. Kuva: Jukka PasonenAtria Suomi kasvatti voittoaan merkittävästi, mutta Ruotsi ja Venäjä olivat tappiolla. Konsernin liikevaihto oli 345,4 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 332,5 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevoitto oli 3,5 miljoonaa euroa (2017 1-3: 1,2 milj. euroa).
”Atrian liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja liikevoitto parani. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Atrian edustamien tuoteryhmien kaupassa on vuoden rauhallisin aika, joten liikevaihdon kasvuun voimme olla tyytyväisiä. Liikevoiton taso vuoden alussa on yleensä myös keskimääräistä pienempi, sillä tässä jaksossa myynti painottuu alhaisen kannattavuuden tuotteisiin. Tänä vuonna pääsiäisen ajoittuminen maaliskuulle toki virkisti myyntiä sekä paransi myynnin rakennetta", arvioi toimitusjohtaja Juha Gröhn alkuvuoden tulosta.
Heikentyneet Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun valuuttakurssit painoivat konsernin liikevaihtoa.
Ruotsissa liikevaihto paikallisessa valuutassa oli viime vuoden tasolla, mutta liikevoitto jäi tappiolliseksi. Venäjällä tulos on parantunut viime vuodesta, vaikka liikevoitto onkin tappiolla.
Vuoden 2018 näkymänsä Atria piti ennallaan:
"Konsernin liikevoitto vuonna 2017 oli 40,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 liikevoiton ennustetaan olevan parempi kuin vuonna 2017. Vuoden 2018 liikevaihdon arvioidaan kasvavan."
Atrian hallitus esittää tänään kokoontuvalle yhtiökokoukselle 0,50 euron osingon maksamista osakkeelta. Osinkoehdotus on neljä senttiä korkeampi kuin Atrian edellisvuoden tuloksesta jakama osinko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
