
Itikka ja Lihakunta maksavat yhteensä 30 prosenttia korkoa ja palautusta osuuspääomalle
Atrian omistajaosuuskunnat maksavat tuottajille 20 prosentin koron osuuspääomalle ja lisäksi vajaat 3 miljoonaa euroa ylijäämän palautusta.
Itikka ja Lihakunta maksavat 300 eläintä vuodessa myyvälle keskimääräiselle lihanautatilalle yli 10 000 euroa osuuskorkoa. Kuva: Markku VuorikariAtrian suurimmat omistajaosuuskunnat Itikka ja Lihakunta maksavat lihantuottajille korkoa ja ylijäämän palautusta yhteensä 7,7 miljoonaa euroa eli noin 31 prosenttia osuuspääomasta, A-tuottajien toimitusjohtaja Reijo Flink kertoo. Flink toimi viime vuonna molempien osuuskuntien toimitusjohtajana.
Koko summasta on ylijäämän palautuksen osuus vajaat kolme miljoonaa euroa. Sitä maksetaan kaikille lihaa myyville tuottajille, jotka ovat osuuskuntien jäseniä, vaikka tilat eivät olisi maksaneet osuuspääomaa lainkaan.
Osuuspääoman korkoa maksetaan maksetulle osuuspääomalle 20 prosenttia. Osuuspääoma määräytyy myydyn lihan arvon mukaan.
Itikka ja Lihakunta saavat ylivoimaisesti suurimman osan varoistaan osinkona Atriasta, josta Itikka omistaa 47 prosenttia ja Lihakunta 40 prosenttia. Atria maksaa A-osakkeesta 40 sentin osinkoa. Itikalla on yhteensä 8,5 miljoonaa Atrian osaketta ja Lihakunnalla 7,9 miljoonaa.
Osinkojen lisäksi osuuskunnat saavat muita tuloja, esimerkiksi kiinteistöjen vuokratuloja ja osinkoja rahastoista. Niiden osuus koko tulosta on 10–20 prosenttia. Maan myynnistä osuuskunnat eivät saaneet viime vuonna tuloa.
Flinkin mukaan maatilojen vaikea tilanne vaikutti siihen, että osuuskunnat maksoivat nyt suurin piirtein kaikki kertyneet tulonsa tuottajille. Osuuskunnat ovat velattomia ja niillä on kohtalaisen vahva tase.
Itikan osuuspääoma, jolle korkoa maksetaan, oli noin 17,5 miljoonaa euroa ja Lihakunnan 7,5 miljoonaa euroa.
Korot ja ylijäämän palautus maksetaan kesäkuun 6. päivä tuottajille. Maksuista päätettiin osuuskuntien edustajiston kokouksissa toukokuussa.
Lihakunnalla on Kuopion Kelloniemessä Kallaveden rannalla arvokas 23 hehtaarin tontti, jonka kaavoitus on alkuvaiheessa. Alueella on nyt teollinen kaava ja sitä muutetaan yhteistyössä kaupungin kanssa asuntoaluekaavaksi.
Alueelle on tarkoitus kaavoittaa 250 000 kerrosneliömetriä asuntoja. Lihakunnan jäsenille on odotettavissa alueesta ensimmäisiä myyntituloja ehkä viiden vuoden kuluessa ja koko prosessi saadaan loppuun arviolta 15–20 vuoden päästä, Flink kertoo.
Atrian omistajaosuuskunnilla menee paremmin kuin HKScanin, jonka suurin omistaja LSO maksaa tuottajille viiden prosentin korkoa.
Itikan tai Lihakunnan jäsenenä esimerkiksi 300 lihanautaa vuodessa myyvä tila saa osuuspääoman korkoa 10 000–12 000 euroa, kun korkoprosentti on 20. LSO:n jäsentilalla vastaava summa jää selvästi alle puoleen tästä.
LSO:lla on noin 900 jäsentä ja osuuskunta maksaa viime vuodelta korkoa osuuspääomalle noin 900 000 euroa, eli keskimäärin 1 000 euroa tilaa kohti, toimitusjohtaja Veikko Kemppi kertoo.
Keskimääräinen osuus ei kuitenkaan kerro sellaisenaan juuri mitään, koska isot lihatilat saavat korkoina euroissa tyypillisesti paljon enemmän suuremman osuuspääoman vuoksi ja maitotilat vähemmän.
Suuren lihatilan liikevaihto voi olla miljoona euroa ja tilalla osuuskunnassa on sisällä satatuhatta euroa, jolloin tila saa viiden prosentin korolla 5 000 euroa. Maitotilalle maksetaan samalla korolla yleensä 100–300 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
