Orpo: Hallitus ei edistä enää Garden Helsinki -hankkeen tukea
Orpo myöntää, että hankkeen valmistelussa on tapahtunut selkeitä virheitä ja kertoo, ettei hallitus enää edistä valtiontukea. Pääministeriltä kysyttiin myös Valmet Automotiven pelastamisen jääviysepäilyistä.
Pääministeri Petteri Orpon mukaan hankkeen valmistelussa on tapahtunut selkeitä virheitä eikä hallitus enää edistä valtiontukea. VILJA SIRVIÖ / LEHTIKUVA.Garden Helsinki -hankkeella ei ole enää poliittista tukea, sanoi pääministeri Petteri Orpo (kok.) tiedotustilaisuudessa.
Orpon mukaan hankkeen valmistelussa on tapahtunut selkeitä virheitä eikä hallitus enää edistä valtiontukea.
Hallitus myönsi viime vuoden kevään puoliväliriihessä hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen ohi virkamiesvalmistelun.
Orpon mukaan hankkeen valmistelussa ei ole ollut merkityksellistä se, kuka tai ketkä hankkeessa ovat työskennelleet. Olennaista on hänen mukaansa se, että valmistelutyön ja poliitikkoihin vaikuttamisen on oltava läpinäkyvää.
”Jälkikäteen on käynyt ilmi, että vaikuttajat eivät ilmoittaneet vaikuttamisesta avoimuusrekisteriin. Siksi on tärkeää, että asia käydään avoimesti läpi”, Orpo sanoi.
Orpon mukaan päätös Garden Helsingin tuen poisvetämisestä tehtiin yhdessä hallituskumppaneiden kanssa.
”Jälkikäteen on käynyt ilmi, että vaikuttajat eivät ilmoittaneet vaikuttamisesta avoimuusrekisteriin.”
Valtioneuvosto kokoontui maanantaina ylimääräiseen yleisistuntoon Garden Helsinki -jupakan vuoksi.
Istunnossaan hallitus päätti myös käynnistää selvitystyön, jolla pyritään määrittämään yhdenmukaiset ja selkeät kriteeristöt valtiontuen hakemiselle. Lisäksi selvitetään, millainen tarve Suomessa on suuren kokoluokan tapahtumapaikalle.
Selvityksen on määrä olla valmis keväällä 2027.
Hallituksen on määrä antaa tiistaina eduskunnalle tiedonanto Garden Helsinki -hankkeelle myönnetystä ehdollisesta valtiontuesta. Tiedonannon jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Tiedonannossa todetaan, että hankkeen suunnitelmat ja aikataulu ovat muuttuneet kehysriihen jälkeen. Hallituspuolueiden puheenjohtajat päättivät kokouksessaan sunnuntaina, että poliittista tukea hankkeelle ei enää ole, kerrotaan valtioneuvoston kanslian maanantain tiedotteessa.
Oppositio on vaatinut eduskuntaa koolle saadakseen Orpolta vastauksia areenahankkeen tuesta.
Muun muassa kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuoren yhteydet hankkeeseen sekä hänen lobbauksensa suoraan Orpon esikunnalle on herättänyt asiassa kysymyksiä.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi viime viikolla ottavansa tapauksen tutkittavakseen. VTV selvittää, olisiko Gardenin hankeyhtiön tullut ilmoittaa vaikuttamisestaan avoimuusrekisteriin. Yhtiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Vapaavuori ei ollut tehnyt ilmoitusta rekisteriin.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvittää, olisiko Gardenin hankeyhtiön tullut ilmoittaa vaikuttamisestaan avoimuusrekisteriin.
Rakennusyhtiö SRV on kiistänyt olleensa osapuoli Garden Helsinki -monitoimiareenahanketta koskevassa poliittisessa päätöksenteossa. Yhtiö sanoi tiedotteessa toimivansa hankkeessa kustannusasiantuntijana ja mahdollisena rakennusurakoitsijana, jos hanke siirtyy toteutusvaiheeseen.
Areenahanke valitsi SRV:n kumppanikseen kehittämistyöhönsä viime vuonna.
”SRV Yhtiöt Oyj ei ole Garden Helsinki -hankkeessa kiinteistökehittäjän tai rakennuttajan roolissa, eikä yhtiö ole ollut osapuoli hankkeen poliittisen päätöksenteon edistämisissä”, yhtiön tiedotteessa sanottiin.
Julkisuudessa on aiemmin nostettu esille epäilyjä SRV:n suuromistajan ja kokoomusrahoittaja Ilpo Kokkilan mahdollisesta osallisuudesta hankkeelle myönnetyn ehdollisen valtiontuen edistämisessä.
Kokkila on tukenut kokoomusta Iltalehden mukaan vuodesta 2010 lähtien ainakin 123 000 eurolla. Viimeksi keväällä 2025 Kokkiloiden perheen rahoitusyhtiö Afortus antoi 3 000 euroa pääministeri Petteri Orpon alue- ja kuntavaalikampanjaan.
Kokkila on kiistänyt Iltalehdelle, että hän olisi millään tavalla mukana Garden-hankkeessa. Sen sijaan hän on mukana Garden Helsingin kanssa samaan aikaan kilpailevassa, Helsingin Suvilahteen suunnitteilla olevassa tapahtuma-areenahankkeessa.
Kokkila on kiistänyt Iltalehdelle, että hän olisi millään tavalla mukana Garden-hankkeessa.
Tiedotustilaisuudessa Orpolta kysyttiin myös hänen esteellisyydestä Valmet Automotiven pelastamisessa.
Valtio hankki 79 prosentin omistusosuuden Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaasta noin 120 miljoonalla eurolla. Toiseksi omistajaksi jäi vuorineuvos Ilpo Kokkilan sijoitusyhtiö.
Asia on herättänyt kysymyksiä, koska Kokkila on tukenut kokoomusta ja sen ehdokkaita yli 120 000 eurolla vuodesta 2011 lähtien, mukaan lukien myös Orpoa.
Orpon mukaan hän ei ole vähätellyt rooliaan valtion päätöksessä.
”Tämä oli erittäin monimutkainen järjestely, ja se tuli aivan puhtaasti virkavalmistelusta. Olen ollut päätöksentekotilanteessa läsnä, en ole millään tavalla vaikuttanut ratkaisun sisältöön, en minä eikä esikuntani.”
Tämän asian voi Orpon mukaan todentaa omistajanohjausyksiön päälliköltä.
”Kaikki on asianmukaisesti ilmoitettu.”
”Uudenkaupungin osalta oli ennen kaikkea kyse siitä, mikä on valtion ja suomalaisten etu. Jos näitä järjestelyitä ei olisi tehty, olisi tapahtunut konkurssi. Noin 3000 työntekijää olisi menettänyt välittömästi työpaikkansa ja valtiolle olisi tullut isot takausvastuut katettavakseen.”
Orpon mukaan järjestelyillä toiminta pystyttiin jatkamaan ja samalla luotiin pohja puolustusteollisuuden rakentumiselle.
”Tässä on valtiolla erittäin suuri intressi. Sen lisäksi arvioin, että en ollut esteellinen.”
Vaalirahoituksen osalta Orpo sanoo toimineensa vaalirahoituslain mukaisesti.
”Kaikki on asianmukaisesti ilmoitettu.”
Päivitetty juttua kauttaaltaan klo 16.20 tiedotustilaisuuden tiedoilla. Lisätty kappale Valmet Automotiven pelastamiseen liittyvästä jääviysepäilystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



