Rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja korvattiin aiempaa vähemmän
Maksettujen avustusten yhteenlaskettu summa laski ministeriön mukaan edellisvuodesta noin 12 prosenttia. Eniten avustuksia maksettiin naakkojen ja valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamista vahingoista.
Ympäristöministeriön myöntämän avustuksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen. Kuva: Markku VuorikariRauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja korvattiin viime vuonna edellisvuotta vähemmän, ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan.
Elykeskukset maksoivat rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista avustuksia vuonna 2016 yhteensä noin puoli miljoonaa euroa.
Maksettujen avustusten yhteenlaskettu summa laski ministeriön mukaan edellisvuodesta noin 12 prosenttia. Avustushakemuksia saatiin 140 kappaletta, mikä on noin 23 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
"Tästä ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että itse vahingot olisivat pidemmällä tarkastelulla vähentyneet. Vuosittaiseen vaihteluun vaikuttavat muun muassa säätila, yksittäisten vahinkojen laajuus ja sijainti sekä viljelijöiden oma aktiivisuus avustusten hakemisessa", erityisasiantuntija Hanne Lohilahti ympäristöministeriöstä kertoo ministeriön tiedotteessa.
Avustuksia maksettiin pääasiassa maataloudelle aiheutuneista vahingoista. Maataloudelle rauhoitettujen eläinten vahinkoja korvattiin noin 436 000 euroa.
Eniten avustuksia maksettiin naakkojen ja valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamista vahingoista, yhteensä noin 347 500 euroa. Suurimmat avustukset maksettiin Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan elykeskusten alueille.
Ympäristöministeriö myöntää avustuksia edistääkseen rauhoitettujen lajien suojelua ja korvatakseen niiden aiheuttamia vahinkoja elinkeinonharjoittajille. Avustukset maksavat elykeskukset.
Ympäristöministeriön myöntämän avustuksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen. Avustuksia maksetaan vain suorista sadolle aiheutuneista vahingoista, eikä työkuluista aiheutuneita kustannuksia huomioida.
Muita kuin maataloudelle aiheutuneita vahinkoja ei pystytä valtion tulo- ja menoarviossa osoitetun määrärahan puitteissa korvaamaan täysmääräisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
