EI lakkaa kylvö, ei korjuu
SANA SUNNUNTAIKSI
Pääsiäisyön messussa Raamatusta luetaan tekstejä, jotka kertovat ihmisten selviytymisestä. Yksi niistä on kertomus juutalaisten vapautumisesta ja marssista läpi Punaisen meren. Toinen on kertomus vedenpaisumuksesta. Nooa perheineen pelastui, muut elävät olennot menehtyivät.
Vesien väistyttyä Nooa valmisti kiitosuhrin Jumalalle. Luojan mieli oli heltynyt. Hän päätti, ettei enää koskaan kiroa eikä hävitä maata. Näin Jumala ajatteli ihmisen pahuudesta huolimatta. Hän kavahti ankaruuttaan ja vakuutti pelastuneille: ”Enää en hävitä kaikkea elävää, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1. Moos. 8:12)
Miksi kirkossa pääsiäisyönä luetaan tuollaisia Raamatun kertomuksia?
Ne palauttavat mieliimme Jumalan hyvyyden ja varjeluksen. Hän on luonut tämän maailman ja kaiken sen elämän. Sen lisäksi Isämme on monta kertaa pelastanut ihmissuvun tuholta ja kuolemalta. Samasta asiasta on kysymys pääsiäisenä.
Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta on viesti siitä, että kuolema on nujerrettu. Elämä jatkuu sittenkin, ja meille avautuu uusi näkymä. Epätoivo vaihtuu iloksi. Suuri menetys muuttuu uudeksi rohkeudeksi. Jeesuksen saavuttama voitto kuolemasta on lisäksi suurempi ihme kuin Nooan tai Israelin kansan selviytyminen. Sen vaikutus ulottuu koko luomakuntaan ja kaikkiin ihmisiin.
Pääsiäisaamusta lähtien kristityt ovat katselleet tätä maailmaa toisella tavalla kuin ennen. Toki kaipaamme ja odotamme tulevan maailman elämää Isän luona taivaassa. Silti haluamme tehdä parhaamme lähimmäisten hyväksi. Siihen on monta tapaa.
Maata kannattaa jälleen viljellä: se ei kuihdu, koska Luoja pitää maan kasveineen elävänä. Syksyllä on satoa korjattavana. Vuodenaikojen kierto toimii: talvella luonto lepää, keväällä se herää eloon ja vihertyy hetkessä. Ihminen voi yhä vieläkin saada maasta ja vedestä ravintonsa ja elää.
Tyhjä hauta on meille merkki siitä, että Isä Jumala pitää kiinni aiemmin antamistaan lupauksista. Ylösnousseen Kristuksen ansiosta Hän kutsuu meitä myös osallistumaan luomistyöhönsä.
Kun keväällä jälleen lähdet kylvötöihin, muista ensimmäinen pääsiäisaamu. Silloin Jumala varmisti sen, että maa tuottaa yhä ja korjatusta sadosta syntyy leipä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
