Venäjällä myytävistä voimerkeistä yli puolet huonolaatuisia – Valion oma merkki ei saanut parasta sijoitusta
Venäjän hallitus perusti laadunvalvoja Roskachestvon viime vuonna. Valvonnoissa voipaketeista löydettiin jopa kolibakteereja.Venäjän suosituimmista voimerkeistä alle puolet on korkealaatuisia tai laadukkaita. Laadunvalvoja Roskachestvo analysoi 64 Venäjän suosituimpiin kuuluvaa voimerkkiä. Mukana oli sekä koti- että ulkomaisia tuotemerkkejä.
Keskiviikkona julkaistussa selvityksessä tarkasteltiin 82–82,5-prosenttista voita, jota myydään maassa eniten. Aito voi on Venäjällä yhä erittäin suosittua.
Tutkituista brändeistä 18 todettiin korkealaatuiseksi ja 10 laadukkaaksi. Laadukkaiden kategoriaan sijoittui muun muassa Valion Viola-voi. Selvityksen mukaan 36 brändiä eli yli puolet laboratoriossa analysoiduista voimerkeistä kärsii erilaisista laatuongelmista.
Tarkastajat antoivat miinuspisteitä muun muassa potentiaalisesti vaarallisista mikrobeista, hiivoista, homeesta, lisätyistä kasvirasvoista ja vedestä sekä huonoista pakkausmerkinnöistä. Useasta voilaadusta löytyi liikaa kolibakteereja.
Kaiken kaikkiaan useampi kuin joka neljäs voimerkki ei täyttänyt hygieniavaatimuksia. Haaviin jäi myös useita suoranaisia väärennöksiä.
Laatuongelmaisiin luokiteltiin muun muassa Arla Natura -voi. Valiolle vuodesta 2014 Viola-voita tehnyt paikallinen sopimustuotantomeijeri Kohmaister RUS tuottaa myös Arla Natura -voin.
Valio Venäjän nettisivuilla tuotantolaitosta luonnehditaan huipputeknologiaa hyödyntäväksi ja täysin automatisoiduksi. Toisaalta selvitys pitää Kohmaister RUS:in valmistamaa Gudberg-voita huippulaatuisena.
Huippulaatuisiksi rankattujen voimerkkien mikrobiologiset arvot eivät heitelleet eikä niistä löytynyt palmuöljyä. Rasvan osuus vastasi pakkauksessa ilmoitettua ja voi säilytti rakenteensa huoneenlämmössä.
Listan viimeinen vaatimus ei toteutunut Valion Viola-voin kohdalla.
Selvityksen ylimmästä laatuluokasta löytyy muun muassa paikallisten keskitasoa parempien kauppaketjujen omia brändejä sekä useiden moskovalaismeijerien voita.
Tuotantoa Venäjällä jo vuosikaudet voimakkaasti paikallistaneen ja merkittävän markkinaosuuden napanneen Danonen voi sai myös huippuarvosanan.
Venäjän hallitus perusti laadunvalvoja Roskachestvon viime vuonna. Sen tarkoituksena on lisätä kansalaisten luottamusta venäläiseen elintarviketuotantoon. Laatuvalvoja päättää myös venäläisen laatumerkin myöntämisestä parhaimmille tuotteille.
Voin laadusta tehty selvitys on Venäjän oloissa uraauurtava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

