Ihmisen ensimmäiset päivät
Missä kohdassa ihminen lakkasi olemasta apina? Mikä sai kädellisten polut erkanemaan? Mikä sai yhden suvun kehittymään hurjaa vauhtia, kun toiset jäivät paikalleen?
Lasse Berg valottaa kirjassaan Kalaharin aamunkoitto ihmisen ensivaiheita.
150 000 vuotta sitten pieni joukko ihmisiä eleli Afrikassa. Kehittyi kieli, kehittyi kulttuuri, kehittyi moraali. Kaikki ei ole sosiaalista keksintöä, sillä esimerkiksi juuri taipumus moraaliseen pohdiskeluun tai uskonnollisuuteen voidaan jäljittää geeneihin asti.
Merkittävimpiä käänteitä ihmisen levittäytymisessä ympäri maapallon oli merenelävien lisääminen ruokavalioon. Savannien vähärasvaisen lihan jälkeen suotuisia rasvahappoja tursuilevat kalat ja äyriäiset saivat aivot kasvamaan kohisten.
”Ihminen on luotu makaamaan Afrikan rannalla ja syömään mereneläviä”, Berg toteaa.
Berg yhdistelee kansainvälisiä tutkimustuloksia ja omia kokemuksiaan vuosikymmeniä kestäneeltä journalistin ja dokumentaristin uraltaan.
Pohdiskeleva tietokirja vastaa moniin kysymyksiin, mutta ennen kaikkea avaa silmät muinaisen ihmisen valintojen ja keskinäisen yhteistyön merkitykselle.
Juuretonkin ymmärtää olevansa osa pitkää ketjua.
LAURA IHALAINEN
Lasse Berg: Kalaharin aamunkoitto – Miten ihmisestä tuli ihminen.
380 sivua. Into.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
