
Sadekuurot jatkuvat – ensi viikolla lämpenee
Koko viikon jatkunut epävakainen sää jatkuu sunnuntaina ja ensi viikollakin. Säässä näkyy kuitenkin lämpenemisen merkkejä.Viikko päättyy sadekuurojen sävyttämänä. Sunnuntaina Martan päivänä sadekuuroja tulee yleisesti maan länsi- ja pohjoisosassa. Idässäkin voi tulla jokunen kuuro, mutta monin paikoin on myös poutaa.
Vanhan kansan mukaan syksystä tulee kostea ja kolea, jos Martan päivänä sataa. Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) syys-lokakuulle yltävässä kausiennusteessa näkyy viitteitä siitä, että syksystä voisi tulla hieman tavanomaista kosteampi. Tarkkoja sademääriä tai sitä, missä on sateisinta ei vielä voi kuitenkaan sanoa.
Maanantai ja uusi viikko eivät tuo tullessaan suurta muutosta säähän. Suurin muutos koetaan maan itäosassa, mihin virtaa kaakosta helteisen lämmintä ilmaa. Mikäli aurinko pääsee sopivasti lämmittämään, lämpötila voi itärajan tuntumassa nousta hellelukemiin ja ylikin.
Muualla maassa pilvisyys on varsin runsasta ja lämpötila jää alhaisemmaksi. Etenkin sade- tai ukkoskuuron sattuessa kohdalle sää voi tuntua kolealta.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



