Viime päivien sateet nostivat monen pienen järven vedenkorkeutta yli 50 senttiä ‒ Järvien vedenpinnat normalisoituneet
Viikonlopun runsaat sateet ovat helpottaneet järvien vesitilannetta Lounais-Suomesta Kainuuseen yltävällä alueella.
Enimmillään yli 100 millimetrin vuorokausisateet ovat nostaneet viime päivien aikana monen pienen järven vedenkorkeutta yli 50 senttiä ja suuria järviä 20–30 senttiä. Kuva: Lari LievonenViikonlopun runsaat sateet ovat helpottaneet järvien vesitilannetta Lounais-Suomesta Kainuuseen yltävällä alueella, kerrotaan Syken tiedotteessa.
Pohjois-Pirkanmaalla Tarjanteen vedenpinta oli viime viikolla poikkeuksellisen alhainen. Sateiden ansiosta se on nousemassa elokuun alussa keskimääräiselle tasolle.
Myös Keski-Suomen Saarijärven reitillä kesän aikaiset alhaiset vedenkorkeudet ovat pääosin korjaantuneet.
Sen sijaan lähistöllä sijaitseva Keitele on edelleen vuodenaikaan nähden harvinaisen matalalla. Kainuussa ja Ylä-Savossa järvien vedenpinnat ovat niin ikään palautuneet lähemmäs tavanomaista.
“Suurtenkin järvien osalta tilanne muuttui hämmästyttävän nopeasti. Yleensä kesäiset rankkasateet ovat varsin pienialaisia, mutta sunnuntain sade ylsi poikkeuksellisen laajalle”, kertoo tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.
Kymijoen valuma-aluetta sateet eivät kuitenkaan helpottaneet. Päijänteen ja Kallaveden pinnat ovat edelleen harvinaisen alhaisella tasolla.
Päijänteen pinta on 35 senttimetriä ja Kallaveden 28 senttimetriä alle ajankohdan keskimääräisen tason. Saimaa on noin 40 senttiä ajankohdan keskimääräistä alempana ja jatkaa hidasta laskuaan.
Sateet ovat lisäksi paikoittain nostaneet pienien pohjavesimuodostumien pintoja tavanomaiselle tasolle.
Suurimpien pohjavesiesiintymien pinnankorkeudet jatkavat sen sijaan laskuaan sateista huolimatta. Keskisuuret ja suuret esiintymät ovat Lappia lukuun ottamatta 10–70 senttiä ajankohdan keskimääräisen pinnantason alapuolella.
Alhaiset pohjaveden pinnat voivat kuivattaa kaivoja ja heikentää kaivoveden laatua.
Sateiden ansiosta maankosteuskin on kohentunut monin paikoin ja on suuressa osassa maata tavanomainen. Maankosteus on kuitenkin edelleen alhainen Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa, Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Pohjanlahden rannikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





