vierasyliö Suomen viljelijät,älkää unohtako ruista

Rukiin jyvät ovat vähän ympäristöä kuormittavaa kasvisruokaa. Rukiin kotileipominen ja puuron keitto ovat kokeilemisen arvoisia. Kaupan jauhoista itse valmistetun leivän raaka-aineiden hinnaksi tulee ostoleivän alv:n verran.

Paitsi luomuna ruisjauhoja on tarjolla myös riihettynä, jonka makuelämyksiä kannattaa kokeilla. Suomalaisen Ensi-rukiin valkuainen on hyvälaatuista, lysiiniaminohapon pitoisuus rukiin huippua.

Vuosien 2001-11 rukiin keskihehtaarisato Suomessa oli 2 490 kiloa. Vuonna 2012 keskisadoksi Tiken otannassa saatiin 3 090 kiloa, ja kotimaista ruista saatiin 11,9 kg henkeä kohti. Tilastoissa vuonna 2010 rukiin kulutus oli 16,1 kiloa, ja esimerkiksi paahdetun kahvin 8,3 kiloa henkeä kohti maassamme. Ruista joudutaan tuomaan.

Arkeologien mukaan ruista on viljelty tai kasvanut rikkana Suomen maaperällä yli 4 000 vuoden ajan. Kansoista vain suomalaisilla, lähinnä itäsuomalaisilla oli erityinen Rukiin Jumala, Ronkateus, myös muilla nimillä tunnettu, mikä sinänsä ajoittaa rukiin viljelymme esikristilliseksi.

Yhä 1900-luvulle säilyi maassamme useampia viljelymuotoja. Kaskialueella lienee vallitseva viljelymuoto ollut esimerkiksi juureinen, juurus, juurehittinen nimillä tunnettu ruis. Nimi käännettiin 1700-luvulla ruotsiksi, rotråg, joka suomennettiin takaisin sanatarkasti oppitermiksi juuriruis.

Juurirukiin merkitys tulkittiin erheellisesti yhdestä juuresta runsaasti pensovaksi, kun itse asiassa juureinen-nimi syntyi viljelytavasta, jossa juureisruis kasvoi ensimmäisen kesän oraana toisen viljelykasvin juurella. Ensimmäisen vuoden satoa antoivat ohra, kaskinauris, kaura, tattari tai kevätruis. Juureinen kylvettiin samanaikaisesti kylvövuonna korjattavan kasvin kanssa tai muutaman päivän erolla useimmin kesäkuussa.

Vuodesta 1881 juureisen nimityksiä alettiin korvata nähtävästi salonkikelpoisemmalla juhannusruis-nimellä.

Kaskiviljelyssä yhdellä työkerralla saatiin kaksi satoa juureisen yhteisviljelystä. Kaski lisäsi maan liukoisia ravinteita ja nosti ph:ta. Vaikutus säilyi jopa viisi vuotta, ja tarkalla poltolla maa oli rikaton pari vuotta.

Ristijärven maatiaisruista viljellyt kertoi perinnetietona sen sopeutuneisuudesta eri kylvöaikoihin. Kanta osoittautui Jokioisissa vuosien 2005-12 kokeissani venyvän erilaisiin kylvöaikoihin, toukokuusta talveen.

Leutona sääjaksona saatoin kylvää koeruudut 14. tammikuuta 2009. Talvi tuli seuraavana päivänä ja orastuminen jäi keväälle. Tästäkin 2009 tuli keskinkertainen sato, kun paras sato tuli lokakuisesta kylvöstä.

Elokuu oli epäedullisin kylvöaika tälle ruiskannalle, jonka ikiaikaisuutta todistaa ruiskattaran, siemenrikan puuttuminen. Tällaista kantaa kutsuttiin umpi-, köyry-, routa- tai talvirukiiksi. Sillä voitiin kylvää perunamaa noston jälkeen ilman muokkausta.

Poikkeavan myöhäisiä kylvöjä kannattaa tehdä vain kuorettumattomille maille ja niukalla lannoituksella kylvön yhteydessä. Kasvinjalostukseen otettiin vain loppukesällä kylvettävä viljelymuoto unohtaen muun muassa kevätruis.

Rukiin kevätmuodon tuottaa dominoiva geeni. Kevätruis syntyi mutaationa ja valittiin Suomessa useaan otteeseen talvehtivan rukiin kevätkylvöistä, minkä olen kokeellisesti osoittanut jalostamalla kevätrukiin edellä mainitun Ristijärven talvehtivasta kannasta. Myös kevät- ja syysrukiin sekakantoja tunnettiin.

Ulrik Rudenschöldin mukaan 1739-41 hämäläiset söivät puhdasta ruista vain juhlapäivinä ja sadonkorjuun aikana. Muulloin viljaa jatkettiin korvikkeilla, jotta mahdollisimman paljon ruista, rahakasvia voitiin vaihtaa tai myydä.

Suomi oli muinainen rukiin suurvalta, jonka riihetyllä kaski- ja kytörukiilla oli rajaton kysyntä siemenviljaksi Itämeren piirissä. Rukiin viljelijä, pappi Matthias Gottlund Juvalta valitteli rukiin viennin vaikeutuneen ja hinnan pudonneen Venäjään 1809 liittämisen jälkeen.

Ruis oli päävilja 1800-luvun lopulle, jolloin laajeneva karjan pito, peltonurmen viljelyn alku ja kauran yleistyminen vähensivät rukiin alaa. Asiaan myös vaikuttivat viljan tuonti Venäjältä ja väestön kasvu.

Valitettavasti juureis- eli juhannusrukiin siemenen tarjontaa ei juuri ole. Kasvinjalostuksen mielenkiinto juhannusrukiin jalostamiseen loppui 1930-luvulla. Syy yksipuolistumiseen elokuussa kylvettävään rukiiseen saattoi tulla täyskesannointiopista. Tammiston Kasvinjalostuslaitoksen kokeissa vielä 1919-20 oli 49 eri puolilta maata saatua juhannusruiskantaa.

Kevätkylvöisen syysrukiin (juhannusrukiin) viljely juureisena rypsissä, kokoviljasäilörehuksi korjattavassa kaurassa tai kaura-palkoviljassa olisi kokeilun arvoista. Ensimmäisen vuoden kasvusto on kuitenkin kylvettävä harvahkoksi.

Kotitilallani 1970-luvulla perustettiin navetanläheiseen laidunpeltoon nurmi Ensi-juhannusrukiiseen syksyllä. Ruis niitettiin keväällä ennen kukintaa kuivaheinäksi ja pelto saatiin alle vuodessa takaisin laitumeksi.

Suomen kasvinjalostajat eivät tarttuneet hybridirukiin jalostukseen edes 1970-luvulla löytämilläni kotimaisilla työkaluilla. Rukiin viljelyn vähenemiseen tuolloin juuri hybridiruis olisi voinut tuoda käänteen.

Muutamana vuonna ovat siemenkauppiaat tuoneet Saksasta ja Ruotsista hybridirukiin siementä Suomeen.

Vuonna 2012 syysruishybridi tuotti Berner Oy:n Lasse Matikaisen kokeesta Viikin koetilalla Helsingissä 10 147 kilon hehtaarisadon. Ennätysviljelyn tuotantopanokset voivat kuitenkin muodostua korkeiksi.

HANNU AHOKAS

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja eläkkeellä oleva MTT:n erikoistutkija.

Avaa artikkelin PDF