Puupellosta tuholaisten paratiisi
Pohjois-Kiinassa lehtikuusien istuttamisella oli hyvä päämäärä: maa piti metsittää jälkipolville. Toisin kuitenkin näyttää käyvän.
Tänäkin keväänä maan povesta nousee valtava hyönteisten joukko, joka uhkaa vielä eläviä metsiä. Nopeat torjuntatoimet ovat vaikeita, kalliita ja usein mahdottomia.
Ekokatastrofin siemenet kylvettiin 1980-luvun alussa istuttamalla melko ravinneköyhään maahan kymmenien kilometrien mittaisia, viivasuoria taimirivejä.
Puupelto eli metsämonokulttuuri on pahamaineinen termi. Sillä kuvataan metsää, jonka kaikki puuyksilöt kuuluvat samaan lajiin, ovat saman ikäisiä ja saman kokoisia ja lisäksi perinnöllisesti hyvin lähellä toisiaan. Puupelto on tyypillisesti suorakaiteen muotoinen, eikä se mitenkään noudata maiseman pienipiirteisyyttä. Lisäksi aluskasvillisuutta on vähän tai ei lainkaan.
Aivan puhdasta, yhden lajin puupeltoa tuskin on olemassakaan, mutta aika lähelle voidaan päästä. Niin lähelle, että koko metsäekosysteemin toiminta järkkyy. Kun ekosysteemi ei toimi, tuhohyönteisiä on kaikkialla. Samoilla seuduilla luonnonmetsät ovat miltei täysin säästyneet tuholaisilta.
Tuholaisten uhkaamat metsät ovat kaukana kaikesta, keskellä ei mitään, mutta olot ovat muuten hyvin samankaltaiset kuin Suomessa. Yhtä aikaa esiintyviä tuholaislajeja on kymmenkunta, ja niiden tiheydet valtavia. Vakavin on suurikokoinen perhosiin kuuluva siperianmäntykehrääjä, jonka sormenmittaisia, karvaisia toukkia voi lehtikuusien oksilla olla sadoittain.
Kun maanpinnalla voi ryömiskellä 3 000 toukkaa neliömetrillä, ei metsässä voi kävellä. Teille litistyneet toukkamassat liukastuttavat tiet ja estävät kävelemisen tai autolla liikkumisen.
Puiden kasvu on ollut ankarista oloista huolimatta kohtalaisen rivakkaa. Parikymmenvuotiaat, kymmenmetriset lehtikuuset ovat tähän asti saaneet varttua rauhassa vailla tuholaisia.
Vaikka etäisyydet ovat suuria, todennäköisyys varttuvan puupellon tuhoutumiseen kasvaa vuosi vuodelta. Jonakin yönä epätavallisen voimakas tuuli kuljettaa suurikokoisen siperianmäntykehrääjän neitseelliseen metsään. Kun luontaisia vihollisia ei aluksi ole, kuolleisuus on pieni ja lisääntyminen erittäin tehokasta, eksponentiaalista.
Pohjois-Kiinassa hyönteisongelmat alkoivat vähitellen ja miltei huomaamatta ehkäpä yhden tavallista lämpimämmän talven ja vähäsateisen kesän jälkeen vuonna 2000. Pakkaset eivät enää vieneet osaansa talvehtivista hyönteisistä, ja tuhohyönteisongelma karkasi käsistä.
Nyt tuhohyönteisten järkyttävä runsaus osoittaa, kuinka tärkeää monimuotoisuus on metsän hyvinvoinnin kannalta.
KARI HELIÖVAARA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
