Pitkien rekkojen EU-liikenne jatkumassa
BRYSSEL (MT)
EU-parlamentin liikennevaliokunta äänesti tiistaina uudesta rekkadirektiivistä.
Valiokunta sallisi jatkossakin pitkien ajoneuvoyhdistelmien, eli niin sanottujen moduulirekkojen, liikkumisen jäsenmaiden rajojen yli.
Esimerkiksi Suomella ja Ruotsilla on poikkeuslupa käyttää liikenteessään enintään 25,25 metrin pituisia ja enintään 60 tonnin painoisia yhdistelmiä. Nämä ajoneuvot saavat liikkua niihin EU-maihin, joissa sama poikkeus on käytössä. Normaalisti rekkojen pituusraja on EU:ssa 18,75 metriä.
”Suomen teollisuuden maantiekuljetukset EU:n alueelle olivat todellisessa vaarassa. Parlamentin esittelijä ajoi voimakkaasti linjaa, joka olisi kieltänyt suomalaisten laajasti käyttämät 25,25 metriä pitkät yhdistelmät kokonaan maiden rajat ylittävässä EU-liikenteessä”, konservatiiviryhmän neuvottelijana asiassa toiminut euroedustaja Petri Sarvamaa (kok.) sanoo.
Parlamentin lopullinen kanta direktiiviesitykseen päätetään vaalikauden viimeisessä täysistunnossa 15. huhtikuuta.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
