Sipilä hakee työllisyyttä useista keinoista – kotihoidontuki ja kaupungistuminen eivät listalla
"Ei tämä ole vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä, ei sieltä ratkaisua löydy."
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan työvoiman kysyntä ja tarjonta kohtaavat yhä heikommin. Hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa työllisyysasteen nostaminen on yhtenä isona teema. Kuva: LEHTIKUVA/Martti KainulainenHallituksen puoliväliriihessä huhtikuun lopulla työllisyysasteen nostaminen ja eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen nousevat teemoina ylitse muiden, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi. Työllisyysasteen kausivaihteluista tasoitettu trendi on 68,9 prosenttia, joten ilman lisätoimia tai ennusteita parempaa talouskasvua hallituksen 72 prosentin tavoite jää haaveeksi.
Sipilän mukaan kohtaanto-ongelma on kasvanut. Hänen mukaansa yhä enemmän työpaikkoja on auki, mutta yritykset valittavat etteivät saa osaavaa työvoimaa.
"Olin jakamassa Hämeen Yrittäjien Vuoden yrittäjä -palkintoa. Palkittu yrittäjä sanoi kiitospuheessaan, että hänen yrityksessään on kolme ongelmaa: työvoiman saanti, työvoiman saanti, työvoiman saanti", Sipilä sanoo.
"Minulle on käsittämätöntä, että tässä työllisyystilanteessa ei saada tarpeeksi esimerkiksi Hämeeseen riittävästi kuorma-autonkuljettajia."
Sipilä sanoi aiemmin, että uusia keinoja on haettava "boksin ulkopuolelta". Jos kyseessä on jalkapallotermi, niin boksin eli rangaistusalueen sisällä helpot ratkaisut on jo tehty.
"Yhtä isoa toimenpidettä ei ole, vaan todennäköisesti tulee useita eri toimenpiteitä. Haemme esimerkiksi keinoja, joilla innovaatio- ja tutkimustoimintaan voitaisiin saada lisää paukkuja", Sipilä sanoo.
Nuorten naisten työllisyys alhainen
Alkuvuoden aikana hallitus saa kasan erilaisten työryhmien esityksiä työllisyysasteen nostoon. Niiden vastaanoton perusteella hallituksella on vaikeuksia löytää yhteisiä kuvioita edes boksin ulkopuolella.
Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä ehdotti listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotukseen useampia muutoksia, joita perussuomalaiset ovat tukeneet. Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmäsivät muutokset.
Valtiovarainministeriön virkamiesraportti kiinnitti huomiota esimerkiksi nuorten naisten työllisyysasteeseen. 25–34-vuotiaiden naisten työllisyysaste on Suomessa 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin Ruotsissa. Raportin mukaan "on olemassa näyttöä siitä, että kotihoidon tuki kannustaa osaltaan naisia pysymään työmarkkinoiden ulkopuolella".
Sipilän mukaan lapsivähennyksillä tai päivähoitomaksuilla voi vaikuttaa naisten työllisyyteen, mutta keskusta puolustaa perheiden mahdollisuutta kotihoidontukeen.
"Tällä työllisyysasteella vielä tämän valinnanvapauden säilyttäminen ei muodosta ongelmaa ja estettä, ettei työvoimaa olisi riittävästi", Sipilä sanoo.
Kokoomuksessa on halua ratkaista kohtaanto-ongelmaa kaupungistumista vauhdittamalla.
"Ei tämä ole vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä, ei sieltä ratkaisua löydy. On nähty, että työpaikat hajautuvat ympäri Suomea", Sipilä sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
