KOMMENTTI Lasten ja nuorten ääni?
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kertoi, että selontekoa kirjoitettaessa on ajateltu erityisesti lapsia.
”Vaikka lapsista aina puhutaan tulevaisuuden voimavarana, sille ei ole tarpeeksi annettu tilaa”, hän sanoi viitaten aiempiin selontekoihin.
Ministerin huomio on tervetullut ja mitä oleellisin.
Tätä kirjoittaessa toimituksessamme on vierailulla kaksi vauvaa, kollegoiden jälkikasvua. Molemmat pikkuneidit ovat vuonna 2030 aikuisuuden kynnyksellä, ehkä jo aloittaneet taipaleensa veronmaksajinakin.
Mietin, mitä selonteko heidän kasvuunsa antaa.
Koulutuksesta ja osaamisesta kyllä puhutaan ja nuorisotyöttömyys mainitaan, mutta aika ohueksi panos jää.
Kun raportin valmistelu aloitettiin – sinänsä kerrankin – kartoittamalla kansalaisilta mielipiteitä tulevaisuudesta, olisi voitu kuulla myös lasten ja nuorten ajatuksia. Saattaisi loppupaperi olla raikkaampi ja ennen kaikkea moniäänisempi, sellainen kuin tulevaisuuden Suomikin väistämättä on.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
