lukenut mies Kehitysavun ammattilaiset

Eduskunnassa puhutaan usein kehitysavusta. Aina samat kansanedustajat vaativat määrärahojen leikkaamista ja siirtämistä kotimaan hankkeisiin.

Kehitysyhteistyöhön menee paljon rahaa. Suomen valtion budjetin 900 miljoonaa on samaa luokkaa kuin Kreikan pankkien Suomelle pantiksi tallettamat ”takuudet” tai EU:n Suomelle maksama maatalouden ja maaseudun tuki yhteensä. Suomen ammoin lupaama tavoite, 0,7 prosenttia bkt:stä on kuitenkin kaukana, puhumattakaan muiden pohjoismaiden täydestä prosentista.

Sekä kehitysyhteistyön vastustajien ja puolustajien perusteluista paistaa yleensä enemmän uskomus kuin asiantuntemus. Kokeneen toimittajan Rauli Virtasen kirja perustuu pitkäaikaisten kehitysyhteistyöihmisten haastatteluihin. Sen lukeminen hillitsisi pahimpia pöllöjä.

Moneen junaan on myös suurlähettiläiksi päätyneissä kehitysyhteistyön diplomaateissammekin. Ilkka Ristimäki lähti aikoinaan tekemään Tansaniasta pohjoismaista sosialidemokratiaa eikä vieläkään virheitä tunnusta. Benjamin Bassin puolestaan ei löydä kehitysyhteistyöstä hakemallakaan myönteistä.

Parasta ovat käytännön työntekijöiden kertomukset olosuhteiden voittamisesta. Aluksi on pakko oppia unohtamaan, että suomalaiset ovat kehityksen huippu, jota kohti muut pyrkivät luonnonlain varmuudella. Suhteellisuuden taju on oltava.

Suuria skandaaleita ei ainakaan muistella. Tansanian onnettomat kalastusalukset olivat enemmän suomalaista työllistämispolitiikkaa.

Mutta Urho Kekkonen oli aikanaan viisas mies. Hän tajusi jo 1965, että Sahara työntyy vauhdilla kohti Välimerta ja työntää edellään ihmiset Eurooppaan.

Niinpä UKK perusti Tunisiaan metsittämisohjelman ja kiipesi sen lähtölaukauksena palmuun. Tunisiaan lähetetty sirkkeli toimii vieläkin.

PEKKA ALAROTU

Rauli Virtanen: Kaivoja köyhille? Suomalaisen kehitysyhteistyön vuosikymmenet. 188 sivua. WSOY.

Avaa artikkelin PDF