Valtio varkaissa
Rikoslain mukaan varkaudesta tuomitaan sakkoon tai vankilaan.
Tullin ja valtiovarainministeriön virkamiehiä nämä pykälät eivät kuitenkaan näytä koskevan.
Aamulehti uutisoi kesällä, että tulli on perinyt käytettyjä autoja maahantuoneilta kansalaisilta 70 miljoonaa euroa laittomia veroja. Tulli on tunnustanut rikoksen, mutta rahoja se ei aio palauttaa. Ei, vaikka esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on siihen kehottanut.
EU:n perusperiaatteisiin kuuluu tavaroiden vapaa liikkuvuus. Suomen liittyessä unioniin moni oletti sen koskevan myös autoja.
EU ei määrää kuinka paljon jäsenmaa saa kerätä autoveroa. Suomi voi periä vaikka tuhannen prosentin autoveroa, jos kansa sitä haluaa. Verotuksen pitää kuitenkin olla tasapuolista.
Käytettynä tuodusta autosta ei saa periä enempää veroa kuin uutena tuodusta eikä yksityistä kansalaista saa verottaa enempää kuin virallista automaahantuojaa. Tavaroiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa myös sitä, että kuluttaja maksaa arvonlisäveron siihen maahan, josta tavaran ostaa.
Suomen valtio on koko EU-ajan rikkonut näitä periaatteita ja suosinut merkkimaahantuojia kansalaisten kustannuksella.
EU-alueelta tuoduista tavaroista ei ole 1.1.1995 alkaen saanut periä Suomessa arvonlisäveroa. Tästä huolimatta tulli jatkoi vuosikaudet käytäntöä, jossa alvi lätkäistiin autoveron päälle.
Antti Siilinin nostaman kanteen myötä EU-tuomioistuin päätti vuonna 2002, että Suomen verotuskäytäntö on EU-sopimuksen vastainen.
Päätöksen jälkeen tulli nimesi tuontiautojen alvin ”ei-arvonlisäveroksi” ja jatkoi sen perimistä entiseen malliin. Pitkän valituskierteen jälkeen EU-tuomioistuin totesi vuonna 2009 että ”ei-alv” on ihan yhtä laiton kuin ”kyllä-alv”.
Tässä vaiheessa tulli antoi puoli tuumaa periksi ja palautti vuoden 2006 jälkeen laittomasti perityt verot. Virkamiehet kuitenkin säädättivät eduskunnalla lain jonka mukaan ennen vuotta 2006 luvatta kerättyjä veroja ei palauteta.
Heinäkuussa korkein oikeus päätti vuosien oikeusväännön jälkeen, että tulli joutuu korvaamaan myös vuosina 2002–2005 perityt laittomat verot.
Tullin mukaan vahingonkorvausvelka on kuitenkin jo vanhentunut, eikä kansalaisilta varastettuja rahoja tarvitse palauttaa.
Yleisen oikeustajun kannalta tullin näkemystä on vaikea käsittää. EU-tuomioistuimen päätöksen jälkeen tulli teki selväksi, ettei vanhoja veroja palauteta, eikä niistä kannata valittaa. Kun tullin kanta lopulta todettiin kaikissa oikeusasteissa vääräksi, se sanoo että valitusaika on oikeusprosessin aikana kulunut umpeen.
Nyt käydään oikeutta siitä, onko valitusaika mennyt umpeen vai ei. Päätöksiä odotetaan vuosien kuluttua.
2008 Suomen autovero muutettiin päästöihin perustuvaksi. Se oli monella tavalla järkevä päätös, mutta samalla kylvettiin uusi laittomuuden siemen tuontiautojen verotukseen.
Käytettynä tuotavia autoja verotetaan päästöjen mukaan, vaikka samaa autoa olisi uutena verotettu eri perusteilla.
Siis esimerkiksi vuosimallin 2005 suuripäästöisestä autosta joutuu nyt maahantuodessa maksamaan isomman veron, kun samanlaisesta autosta on vuonna 2005 maksettu.
Kouvolan hallinto-oikeus totesi helmikuussa tullin käytännön lainvastaiseksi. Taas odotellaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua.
Kiista tuontiautojen verotuksesta hakee vertaistaan. Se on kertomus uppiniskaisten virkamiesten taistelusta kansalaisia, vapaata kilpailua ja EU:n periaatteita vastaan.
Oikeustaistelu on kestänyt vuosia, maksanut miljoonia euroja, eikä loppua näy.
Veronmaksajien rahojen lisäksi taistelu syö uskoa oikeusvaltioon ja suomalaisen hallintoon.
Suomalaisministerit saarnaavat EU-kokouksissa sisämarkkinoiden ja vapaan kilpailun puolesta samaan aikaan, kun tullivirkamiehet tekevät kaikkensa, ettei kilpailu ulotu ainakaan Suomen automarkkinoille.
Autovero otettiin käyttöön tilapäisenä ylellisyysverona vuonna 1958. Siitä lähtien peltilehmää on lypsetty joka käänteessä.
Ruotsissa autovero poistettiin heti EU-jäsenyyden alussa. Ainakaan vielä päätös ei ole tuhonnut maan taloutta tai romuttanut hyvinvointivaltiota.
niklas.holmberg@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
