Lapua torjuu Seinäjoenkeväiset kosinnat
Lapuan aikoo pysyä itsenä kaupunkina, vaikka Seinäjoki esittää kuntaliitoksen selvittämisestä. Kuntaministeri on tavattu.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Panu Lahdensuo (kok.) Lapualta ei varsinaisesti halua kommentoida hallituksen tiistaisia linjauksia kuntauudistuksesta.
”Siitä olen tyytyväinen, että hallitus ottaa takapakkia 70–80 kunnan kaavailuista”, Lahdensuo sanoo.
Hallituksen toimintastrategia vaikuttaa lapualaisesta näkökulmasta oikealta sikäli, että liikkeelle lähdetään tiukoin linjauksin. Nyt voidaan antaa jo periksikin.
Kuntauudistusta Lahdensuon mukaan tarvitaan, mutta se koskee köyhiä ja pieniä alle 5 000 asukkaan kuntia. Niitä on toistasataa.
Kehyskunnat voivat loisia keskuskaupunkia.
Lapua ei kuntauudistusta tarvitse, sillä heillä on oma jäähalli ja uimahalli sekä kulttuurikeskus. Seinäjoki tuli rajanaapuriksi kolme vuotta sitten, kun Nurmo ja Ylistaro liitettiin siihen.
Väestö lisääntyy Lapualla sadan vuosivauhtia. Väen ja verotulojen lasketaankin riittävän. Nyt asukkaita on 14 500. Talous ja palvelut ovat kunnossa.
”Meillä on vahva lapualainen identiteetti.”
Ideapark-kauppakeskus on tulossa Lapualle valtateiden risteykseen.
Kaavat ovat valmiina. Rakentamisen piti alkaa keväällä. Työpaikoista Lapualla on 70 prosentin omavaraisuus.
Seinäjoki kutsui naapuriaan kylään joku viikko sitten. Samalla se ehdotti yhteistä selvitystä kuntaliitoksesta. Samaa keskuskaupunki on ehdottanut kahdeksalle naapurikunnalleen.
Lahdensuo luonnehtii Törnävän kartanossa tapaamista puoliviralliseksi. Yhteistyöstä keskustelu sopii lapualaisille paremmin kuin kuntaliitoksen selvittäminen.
Lapua ja Seinäjoki ovat viimeisimpänä aloittaneet yhteistyön työterveyshuollossa ja ympäristöterveydenhuollossa. Lapua ostaa nyt palvelut kumppaninsa liikelaitokselta.
Rengonharjun lentokentästä tehdään yhteistyötä kuten koulutuksessakin. Kauhavan suuntaan yhteistyötä Lahdensuo pitää lähinnä henkisenä sekä tienpidollisena.
Hallitus piirsi Lapuan kuntakartalla Seinäjoen yhteyteen alkuvuodesta. Näissä merkeissä kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kutsui keskusteluihin.
Yhdeksän kymmenestä lapualaisesta kannattaa omien selvitysten mukaan itsenäisenä pysymistä. Lahdensuo ei usko, että liitos nousee kenenkään valtiksi syksyn kuntavaaleissa.
Kaupunginvaltuustossa kokoomus ja keskusta ovat tasavahvoja. Molemmilla on 13 valtuutettua. Keskustalla on valtuustossa puheenjohtajuus.
Suomen edellinen keskustajohtoinen hallitus luokitti Lapuan kahdeksan kapinakunnan joukkoon. Ne eivät ryhtyneet mihinkään toimiin silloisessa kuntauudistuksessa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
