Karhunveiston MM-tittelistäkisataan Ilomantsissa
JOENSUU (MT)
Ensimmäisiin karhunveiston MM-kilpailuihin osallistuu 32 veistäjää seitsemästä eri maasta. Kilpailu oheisohjelmineen alkaa 20. elokuuta Ilomantsissa.
Suomen itäisimmälle kulttuurifestivaalille odotetaan elokuussa tuhatta kävijää neljän päivän aikana. Ilomantsissa on historian ensimmäisiä karhunveiston maailmamestaruuskisoja valmisteltu jo vuoden ajan, ja nyt kaikki alkaa olla valmiina.
Kunnanjohtaja Markku Lappalainen vakuuttaa, että tilaa kylänraitilla riittää. Pidetäänhän pitäjässä Pogostan hiihdotkin, joille saapuu vuosittain 3 000 hiihtäjää.
Karhunveiston 25 tunnin kilpailuun osallistujat levittäytyvät ryhmissä ympäri Ilomantsin keskustaa ja yleisö voi seurata veistämistä vapaasti. Samoin festivaaliteltan tapahtumatarjontaan on ilmainen sisäänpääsy.
Karhuteltassa lauantaina 23. elokuuta pohditaan perinteentutkijoiden esitelmissä muun muassa karhun ja naisen suhdetta sekä karhun ja miehen rinnakkaiseloa. Urho-Pekka Kinnusen karhutarinoita on luvassa ja tietenkin peräti kahdet eri karhunpeijaiset vietetään päivien aikana.
Ite-taiteilijoiden teoksia esitellään pop up -taidenäyttelyissä ja myös neulegraffitipolku avautuu.
”Ite-taiteelle tyypillistä on miesvaltaisuus. Nykykansantaiteen etsinnässä meidän pitää tarkistaa työkalujamme ja alkaa suunnata etsintää kotien sisätiloihin. Sieltä yleensä löytyy naisten tekemää taidetta”, sanoo Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen.
Karhu mielessä -teemalla veistämään alan huippuja saapuu Suomen lisäksi Liettuasta, Venäjältä, Italiasta, Unkarista, Beninistä ja Virosta. Naisia kisassa on ainoastaan kolme, ja he tulevat Virosta ja Venäjältä.
Pitkän MM-kilpailun lisäksi lauantaina 23. elokuuta pidetään pikakilpailu, johon ehtii ilmoittautua vielä kilpailupäivän aamuna. Siinä karhu veistellään kahdessa tunnissa.
Kilpailun veistokset jäävät Ilomantsiin, jossa yritykset ovat niitä lunastaneet itselleen ja sitoutuneet pitämään teokset paikkakunnalla yleisön nähtävillä.
Haaveena järjestäjillä on loihtia Ilomantsiin tuhannen karhun veistospuisto.
Festivaalia järjestämässä ovat Puusta pitkään -hanke, Maaseudun sivistysliitto sekä Ilomantsin kunta.
Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
