Antti Sahi: Tervetuloa MTK:n 100-vuotisjuhlaan kaikki jäsenet!
Juhlaan odotetaan saapuvaksi 2500 osallistujaa, ja vielä ehtii ilmoittautuakin.MTK:n 100-vuotisjuhlaa vietetään puolentoista viikon päästä Helsingissä. Järjestön toiminnanjohtaja Antti Sahin mukaan juhlaan on tällä hetkellä ilmoittautunut vajaat kaksituhatta ihmistä. Tavoitemäärä on noin 2 500 osallistujaa.
”Kaikki jäsenistöstä, jotka haluavat mukaan tulla, tervetuloa. Mukaan mahtuu vielä”, sanoo Sahi.
Hänen mukaansa MTK on esittänyt toiveen maataloustuottajayhdistyksille ja metsähoitoyhdistyksille, jotta nämä järjestäisivät yhteiskuljetuksia juhlaan.
”Jonkin verran niitä tulee, jos joku niitä haluaa ja pystyy vielä laittamaan, niin tervetuloa.”
Ilmoittautumispyyntö esitettiin viime keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa kutsussa, Sahi kertoo. Kutsussa kerrottiin verkko-osoite ja puhelinnumero ilmoittautumisia varten, ja ilmoittautumisajan sanottiin loppuvan 29.5. eli toissapäivänä. Ilmoittautumisen voi kuitenkin hoitaa myös ottamalla yhteyttä suoraan MTK-liittoihin.
”Kenenkään ei pidä epäröidä, jos on kokenut, että aikataulut olisivat menneet umpeen. Ei vielä ole, kyllä mukaan pääsee.”
Houkuttimiksi juhlaan osallistumiselle Sahi esittää sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen. Samalla juhla antaa tilaisuuden nähdä mihin suuntaan järjestö on kehittynyt ja mitä se on saanut aikaan.
”Totta kai se on niin, että kun järjestö täyttää 100 vuotta – kansalaisjärjestö, joka on jäsentensä järjestö – onhan se mahdollisuus nähdä hyvää ohjelmaa, mutta myös paljon tuttuja.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

