Kansanedustajat Kaikkonen ja Mustajärvi kapteeneiksi
Tuusulasta kotoisin oleva Kaikkonen on keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Vasemmistoliiton varapuheenjohtajan Mustajärven kotipaikkakunta on Savukoski.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi ylennettin reservin kapteeniksi. Kuvassa hän on eduskunnassa syksyllä 2015. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOItsenäisyyspäivänä ylennettyjen reservin upseerien joukossa oli myös politiikasta tunnettuja nimiä. Kansanedustajat Antti Kaikkonen (kesk.) ja Markus Mustajärvi (vas.) ylennettiin kapteeneiksi.
Kapteeniksi ylennettiin kaikkiaan satakunta ja majuriksi vajaat 40 reserviläistä. Everstiluutnantiksi yleni neljä ihmistä. Se on korkein sotilasarvo, joka reservissä voidaan myöntää.
Reserviläinen voi saada ylennyksen osallistumalla esimerkiksi kertausharjoituksiin, Puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin tai sotilaallisiin koulutuksiin. Ylennyksen voi saada viiden vuoden välein.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
