Tästä syystä oli Suomen onni, että Natoon liityttiin myöhään
Vuosikymmenten sotilaallisen liittoutumattomuuden loppu on merkittävä muutos, mutta Suomella oli painavat perusteet ratkaisulleen, kirjoittaa toimittaja Jukka Koivula.
Suomi on säilyttänyt asevelvollisuusarmeijan. Kuvassa reserviupseerikoulun upseerioppilaita vuonna 2023. Kuva: Sanne Katainen2.4.202616:30
Keväällä 2022 Suomi haki Naton jäsenyyttä. Ratkaisua edelsi Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan saman vuoden helmikuussa. Prosessi junnasi hetken Turkin vastustuksen takia, mutta jo seuraavan vuoden keväällä Suomesta tuli Nato-maa.
Vuosikymmenten sotilaallisen liittoutumattomuuden loppu on merkittävä muutos, mutta ratkaisun perusteet ovat painavat. Yhä aggressiivisemmaksi ja arvaamattomammaksi käyneen Venäjän kynnys hyökätä naapurimaihinsa on madaltunut olemattomaksi.
Suomen vaihtoehtoina oli joko jättäytyä harmaalle alueelle Venäjän etupiiriin tai sinetöidä paikkansa lännessä, myös sotilaallisesti.
Natossa on ongelmia, erityisesti Yhdysvaltoihin mutta myös esimerkiksi Turkkiin ja Unkariin liittyen. Kuitenkin Nato-option lunastamatta jättäminen olisi ollut äärimmäisen vaikeasti perusteltavissa.
Ennen helmikuun 2022 suurhyökkäystä jäsenyys olisi ollut poliittisesti mahdoton toteuttaa, sillä ainoastaan 20–30 prosenttia kansasta kannatti Natoa. Loput olivat empivällä kannalla tai vastaan. Puolueista vain kokoomus ja RKP liputtivat Naton puolesta.
Kansalaismielipiteen nopea muutos kiritti muitakin puolueita tarkastelemaan kantaansa. Varsin nopeasti SDP, keskusta ja vihreät kääntyivät jäsenyyden kannalle, ja jopa puolet vasemmistoliiton kansanedustajista katsoi, ettei muita järkeviä vaihtoehtoja enää ole.
Suomen vaihtoehtoina oli joko jättäytyä harmaalle alueelle Venäjän etupiiriin tai sinetöidä paikkansa lännessä, myös sotilaallisesti.
Varsin huvittavaa on ollut seurata, kuinka monet näkyvät poliitikot ovat jälkikäteen julistaneet, että todellisuudessa he kannattivat Natoa jo vuosia aikaisemmin. Jos näin on ollut, ainakaan siitä ei hiiskuttu julkisuuteen.
Osan mielestä Suomi viivytteli liikaa – olisi pitänyt liittyä jo 1990-luvulla tai viimeistään 2000-luvun alussa, kun Naton itälaajeneminen eteni harppauksittain.
Kritiikissä unohtuu olennainen asia eli kansallisen puolustuskyvyn säilyttämisen tärkeys. Enemmistö Nato-maista nimittäin ripustautui valheelliseen turvallisuudentunteeseen.
Oletettiin, että merentakainen sotilasmahti Yhdysvallat kyllä hoitaa kovan puolustuksen nyt ja jatkossa. Monet Euroopan valtiot luopuivat asevelvollisuudesta ja puolustukseen käytettiin yhä vähemmän rahaa.
Jos Suomi olisi liittynyt Natoon vuosituhannen alussa, olisi puolustuksen rakenne todennäköisesti lipunut samaan suuntaan kuin muuallakin Euroopassa. Liittoutumattomalla Suomella ei tällaiseen luksukseen ollut varaa.
Nyt Yhdysvallat on osoittautunut epäluotettavaksi liittolaiseksi ja on selvää, että Euroopan on vastattava paljon vahvemmin puolustuksestaan.
Suomessa perusasiat on pidetty koko ajan kunnossa. Jos näin ei olisi, tuntuisi Siperian tuuli Härmän selkosilla vielä rajusti navakampana.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
