Ruuan alv:n lasku saa taas selvää suosiota
Neljän prosenttiyksikön pudotus ruuan arvonlisäveroon merkitsee Pellervon taloustutkimuksen PTT:n laskelmien mukaan 500 miljoonaa euroa vähemmän valtion kassaan.
”Jos kauppa laskee elintarvikkeiden hintoja täysmääräisesti, niin kuin viimeksi toimittiin, se tarkoittaisi samanlaista ostovoiman lisäystä”, sanoo PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm.
Alempi ruuan arvonlisäverokanta on perussuomalaisten ja vasemmistoliiton vaalitavoitteissa. SOK:n kysely kertoi alkuviikolla monen eduskuntavaalien ehdokkaan kannattavan veroalea.
Holm arvelee, että se kuvastaa kansalaisten enemmistön ajatuksia.
Ruokavero on edelleen Suomessa eurooppalaisittain korkea.
Viisi vuotta sitten toteutettua veronalennusta perusteltiin kotimaan kulutuksen elvytyksellä. Holmin mielestä taloustilanne on kuitenkin nyt erilainen ja hallitusneuvottelijoiden pitää arvioida tarkasti, onko veronalennukseen varaa.
”Se on aika iso veronkevennys”, Holm sanoo.
”Pitää löytää vastaavasti säästöjä ellei sitten päädytä alentamaan ruuan veroa 12:en ja nostamaan jotain muita alhaisia verokantoja.”
Holm arvioi, että vaakakupissa vaihtoehtona painaa erityisesti malli, jossa tuetaan maltillista palkkaratkaisua alentamalla tuloveroa.
SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen arvioi kuukausi sitten MTK:n vaalipaneelissa, että vuoden 2010 veroalesta hyötyivät loppujen lopuksi muut kuin kuluttajat ja ruuan tuottajat (MT13.3.).
”Kaupan katteet ei silloin ainakaan nousseet. Päinvastoin lyhyellä aikavälillä koko alennus ja pidemmälläkin 80 prosenttia jäi kuluttajien voitoksi”, Pasi Holm kuitenkin muistuttaa.
Tutkimuslaitokset seurasivat kaupan hinnoittelua systemaattisesti puolen vuoden ajan. Sen pysyvämpiä vaikutuksia on Holmin mukaan vaikea havaita, koska kustannukset nousevat ajan kanssa väkisin.
Kaupan liitto ajaa sekä alvin että valmisteverojen laskua. Sen torstaina julkaistussa kannanotossa muistutetaan, että EU-maista vain Tanskassa ja Unkarissa kulutusverojen suhde bruttokansantuotteesta on Suomea korkeampi. Siihen, minka tuotteiden arvonlisäveroa tulisi laskea, lausumassa ei oteta kantaa.
Keskisuomalainen uutisoi eilen, että perussuomalaiset ajaa veron laskemista nykyisestä 14:sta 10 prosenttiin. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan alvin lasku ei kuitenkaan ole puolueelle kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa.
Ruuan alv-ale on myös vasemmistoliiton vaaliohjelmassa. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan tavoitteena on kahden prosenttiyksikön alennus (MT 16.3.).
MTK:n vaalipaneelissa ruokaveron laskua liputti varovasti myös vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
